Pikaviestit veivät operaattoreilta tekstiviestit

Suomalaiset ovat somessa keskimäärin 4,5 tuntia viikossa, kertoo mediatoimisto Vizeumin ja Dentsu Aegis Networkin uusin kuluttajatutkimus. Uusista viestikanavista WhatsApp on noussut räjähdysmäisesti koko kansan suursuosikiksi. Samalla teleoperaattorit ovat menettäneet perinteisempää tekstiviestibisnestä.

Suomalaisten sosiaalisen median palveluiden käyttöä koskettavassa kuluttajatutkimuksessa nähdään, että Facebook on pitänyt pintansa. Suomalaisten sosiaalisen median aktiivisessa käytössä on tapahtunut suuri muutos verrattaessa vuoden 2014 lukuihin, mutta yksi on selvityksen mukaan pysynyt: vanha tuttu Facebook. Se on massamedia, jolla on kaikissa ikäryhmissä laajaa aktiivista käyttöä. Palvelua käyttää 53 prosenttia suomalaisista.

Facebookin Messenger-pikaviestisovellus on suosion taustalla nuorilla aikuisilla, samoin hyvin aktiiviset Facebook-ryhmät ja sivustot. Uusimpana suosikkina Facebookissa on livevideo. Sen lisäksi että Facebook on säilyttänyt selvityksen mukaan massamedian asemansa. Saman yhtiön omistamat Instagram-kuvienjakopalvelu sekä WhatsApp-sovellus ovat nousussa.

Suomalaisten some-kanavien viikkokäyttö, kesä 2016. Lähde: Dentsu Aegis Network/Vizeum.

WhatsAppia käyttää nyt 42 prosenttia kaikista 15–74-vuotiasta (nousua 133  prosenttia). Myös yli 65-vuotiaista 17 prosenttia ”whatsappaa”. Siinä on syy myös miksi viime vuonna Viestintäviraston tilastojen mukaan perinteiset tekstiviestit menettivät suosiotaan. Viime vuonna lähetettiin silti Viestintäviraston mukaan kännykän tekstiviestejä tai MMS-viestejä noin kolme miljardia kappaletta. Tekstiviestien  lähettäminen kääntyi  laskuun  vuonna  2013.

Twitteriä käyttää mediatoimisto Vizeumin tutkimuksen mukaan vain 11 prosenttia kaikista suomalaisista. Suurinta käyttö on 15–24-vuotiailla, jossa käyttäjiä on 26 prosenttia. Twitterin  omistama Periscope-livevideopalvelu ei ole saanut Suomessa vielä jalansijaa, vain prosetti vastanneista käyttää palvelua.

Selvityksen teki viime kesänä mediatoimisto Vizeum, yhdessä emoyhtiö Dentsu Aegis Networkin kanssa. CCS eli Consumer Connection System -tutkimukseen haastateltiin 5 400:aa suomalaista ikäryhmästä 15–74.

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639