Pioneeri uskoo Made in Finland -leimaan

Piilaakson tyyliin autotallista maailmalle ponnistanut PPO-Elektroniikka täyttää tänä vuonna 35 vuotta. Yrityksen perustaja Timo Ohtonen uskoo, että ”Made in Finland” antaa takuun siitä, että laite on toimintavarma, turvallinen ja tukipalvelut toimivat.

PPO-Elektroniikka alkoi pienissä puitteissa vantaalaisessa autotallissa. Nimi muodostettiin opiskelijanuorukaisten nimistä ”Parikka, Patrikka, Ohtonen”. Yrityksen toimitusjohtaja Timo Ohtonen on yksi perustajakolmikon jäsenistä.

Vuosien varrella liiketoiminnassa on tullut niin notkahduksia kuin nousujakin. ”Terveellä pohjalla olevat ja oikein itsensä hinnoittelevat yritykset pärjäävät, mutta siihen tarvitaan työtä ja uskoa tulevaisuuteen, sanoo yrityksen perustaja-toimitusjohtaja Timo Ohtonen.

Yritys tuottaa valvontaelektroniikkaa ja räätälöityjä asiakasratkaisuja. Päätuote on sairaaloiden leikkaussaleihin tai muihin vastaaviin tiloihin eristystason valvontajärjestelmä. Siitä on meneillään jo neljäs sukupolvi. Ensimmäinen laiteversio valmistui yrityksen perustamisvuonna 1981.

Kuva: PPO-Elektroniikka Oy