Anvia muuttuu Viriaksi

Suuren osan toimintaansa myynyt Anvia vaihtaa nimeään. Uusi nimi on Viria ja toiminta keskittyy turva- ja asennuspalveluihin. Elisa osti viime kesänä yhtiön tietoliikennetoiminnot kovan kilpahuudon jälkeen.

Anvian hallitus esittää yhtiökokoukselle nimenmuutosta ja hallintoneuvoston jäsenmäärän laskemista. Uusi nimi on Viria, joka on johdettu sanasta vireä, joka pohjalaisittain ääntyy muotoon viriä.

Nimi kertoo näin yhtiön juurista ja luo yrityksen mukaan mielikuvaa vahvasti ajassa kiinni olevasta, eteenpäinpyrkivästä yhtiöstä.

”Anvia-nimi on erinomainen ja se on saavuttanut hyvän kaiun, mutta koska yhtiömme on nyt aloittamassa puhtaalta pöydältä, on tärkeää, että uudistamme identiteettiämme nimeä myöden”, sanoo yrityksen toimitusjohtaja Mika Vihervuori.

Uusi Viria jatkaa palveluliiketoiminnoissa, joihin kuuluu turvateknologisia ratkaisuja toimittava Securi, uusi asennusyhtiö, sovellusratkaisuja tuottavat Fenix ja Hibox sekä Ruotsissa tv-operaattori Sappa.

Lokakuussa järjestettävä ylimääräisen yhtiökokous tarvitaan nimenmuutoksen lisäksi välitilinpäätöksen hyväksymistä varten. Näin Elisan kanssa tehtyyn kauppaan sisältyvä omien osakkeiden lunastaminen ja niiden mitätöinti voidaan saattaa loppuun.

Hallintoneuvoston ja hallituksen kokoa ehdotetaan pienennettäväksi nykyisestä. Yhtiökokous pidetään torstaina 13.10. klo 14 alkaen Seinäjoella.

TAUSTAA: Kesän Anvia-uutisointia (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa!