Logistiikka2016: Digitekniikka tulee sisälogistiikkaan

Uusin digitekniikka tulee voimalla logistiikka-alalle RFID-tunnisteineen, sisäpaikannuksineen ja robottitrukkeineen. Varastologistiikan viimeisimmät uutuudet olivat esillä eilen Tampereella päättyneillä Logistiikka-messuilla. Sisäpaikannuksen palkinnon voitti alkoholiyhtiö Altia.

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa  järjestettiin Logistiikka-messujen lisäksi EuroSafety- ja Työhyvinvointipäivät. Tapahtumakokonaisuuden avajaisissa jaettiin Aktialle Sisälogistiikka 2016 -tunnustus.

Palkintovaliokunnan mukaan Altia on kehittänyt tuotannon tehokkuutta sekä sisälogistiikan kustannustehokkuutta merkittävästi ilman suuria rahallisia investointeja.

sisalogistiikkaaltatampereenmessutotto-vainiowww
Sisälogistiikka 2016 -palkinnon vastaanottivat Altian logistiikan kehityspäällikkö Pekka Molarius, logistiikkapäällikkö Tuomas Akkanen sekä logistiikkasuunnittelijat Veli-Mikko Ikonen ja Antti Marmo.

Tavaravirtoja on järkeistetty, varaston toimintamalleja ja varastointitapoja muutettu, hukkapinta-ala on minimissä ja varastoinnin käytössä olevia kuutioita on lisätty ilman, että seiniä on siirretty.

Tampereella oli esillä koko logistiikan tarjonta tavaranostureista automaattivarastoihin. Mukana oli myös RFID-tunnisteet ja niihin perustuvat varastojärjestelmät.

Suomalaisen Mitsubishi-konserniin kuuluvien Rocla-trukkien lisäksi esillä oli laajalti myös japanilaisen Toyotan trukkitarjonta. Molemmat valmistavat perinteisten tavaratrukkien lisäksi automaattiratkaisuja.

Toyota esitteli messuilla Autopilot-ratkaisuaan, automaattitrukkien asennus, ratojen   määrittäminen ja   ohjelmointi   voidaan   toteuttaa   helposti osaksi nykyratkaisua.

sisalogistiikkarfmerjaojalatampereenmessutwww
RFID-tekiikoiden yhteisosastolla olivat Aksulit, Riffid, Top Tunniste. Wisteq ja RFIDLab Finland.

Uudesta tekniikasta huolimatta suomalaisessa tuotannossa ja logistiikassa tyhjäkäyntiä vuositasolla jopa puolen miljoonan edestä, kertoi messuilla tamperelainen logistiikan ohjelmisto ja konsulttitalo Leanware.

Yrityksen mukaan digitalisaatio on hyvä renki, mutta huono isäntä.  ”Uusikaan järjestelmät eivät tee autuaaksi, jos prosessi itsessään ei ole tehokas.  Tämä unohdetaan digihuumassa’’, sanoo Leanwaren toimitusjohtaja Janne Viinikkala.

Monet suomalaistehtaat ja -varastot ovat hänen mukaan kääntäneet digitalisaatiolla kilpailun voitokseen korkean laadun ja kustannustehokkuuden kautta.

’’Prosessien virtaviivaistamisella, digitalisoinnilla ja automaatiolla yksikkökustannukset laskevat. Näin pitkälle jalostettuja ja räätälöityjä tuotevariaatioita voidaan tuottaa järkevin kustannuksin lyhyellä toimitusajalla. Tähän eivät halptuotantomaat pysty , Viinikkala vakuuttaa

Kuvat: Otto Vainio ja Merja Ojala/ Tampereen messut

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639