Muoviala virkistyy – käyttö laajenee elektroniikkaan

Suomen muoviteollisuus on päässyt uuteen kasvuun. Yritysten yhteenlaskettu tuotevalmistuksen liikevaihto kasvaa noin kolme prosenttia vuodessa, enemmän kuin kertaakaan kahteen vuoteen. Pitkä pysähtyneisyyden aika näyttää vaihtuneen kasvuun. Tulevaisuuden alueita ovat muovielektroniikka ja 3D-tulostus.

Muoveja tarvitaan, moniin käyttötarkoituksiin. Vientitilaukset ja investoinnit ovat virkistyneet pitkän kuivan kauden jälkeen, kertoo Muoviteollisuuden edusvalvontajärjestö. Samoin ajoneuvoteollisuuden, telakoiden, rakentamisen ja monen muun asiakasalan tila on liiton kohentunut.

Muovialan piristyminen näkyy myös työmarkkinoilla. Muovialan työpaikkoja on yleisessä haussa kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna, runsaat 90 työpaikkaa joka kuukausi. Muovialan työttömiä ja lomautettuja on tilastoissa enää 830, kun heitä vuosi sitten oli 1 200. Työllistäviä alan yrityksiä on lähes 500.

Osa muovialan firmoista odottaa vielä parempaa aikaa, eivätkä kaikki selvinneet yli huonojen vuosien. Suomalaisten muovialan yritysten määrä on 2010-luvulla laskenut 4-20 yrityksen vuositahtia. Lopettaneet tai muualle siirtyneet ovat olleet yleensä pieniä yrityksiä.

Muoviteollisuus povaa alalle työvoimapulaa lähivuosiksi. Alalla on suoraan töissä noin 12 000 ihmistä.  Uusia sovelluksia kehitetään koko ajan. Kempeläinen Tactotek on kehittänyt muovielektroniikan valmistusteknologiaa ja internetin monet uudet 3D-tulostuspalvelut tuovat uutta myös muovialalle.

Kuva: Tactotek

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639