Innovaatiosetelistä tuli tukihitti

Tekesin innovaatiosetelikokeilu spurttasi kovaan vauhtiin ensimmäisellä viikolla.  Hakemuksia tuli 150 kappaletta, joista sadasta käsitellystä 69 hyväksyttiin. Myös palveluntarjoajiksi on paljon halukkaita, Tekesin listalle on ilmoittautunut  jo satoja tekniikan  ja konsultoinnin yrityksiä ja organisaatioita.

Suosiota kuvaa myös Tekesin innovaatiosetelin nettisivun kävijämäärä. Sivukatseluja oli ensimmäisellä viikolla noin 8700 kpl, ja se oli ylivoimaisesti suosituin Tekesin sivu.

”Kova kiinnostus kertoo siitä, että nyt on reippaasti madallettu kynnystä kehitystoiminnan aloittamiseen. Seteli on mainio tuki kasvun alkuvaiheessa olevalle yritykselle”, arvioi Tekesin pk-yksikön johtaja Reijo Kangas.

Palveluntarjoajat näkevät setelin keinona tuoda pk-yrityksiä digitaaliseen maailmaan. Innovaatiosetelillä ei ole toimialarajoitusta.  Tekesin palvelutuottajien listalla on tekniikan tuotekehitys- ja testausyritysten lisäksi yleisempiäkin yrityksen tai tuotteiden toimintaan kohdistuvia konsulttiyrityksiä.

Testausalalta tarjolla EMC- ja materiaalitutkimusten lisäksi mitä erilaisimpia tuotekehitystä tukevia palveluyrityksiä. Mukana on isoja VTT:n kokoisia toimijoita, mutta myös runsaasti ammattikorkeakouluja ja pienempiä toimijoita.

Uusia palveluntuottajia haetaan edelleen ja heille on tulossa 20.10. infotilaisuus Finlandia-talolla, joka videoidaan myös nettiin.

Hyvä esimerkki Tekesin innovaatiosetelin palveluntarjoajasta on Tekniikan Savonia-ammattikorkeakoulu, joka hakee innovaatiosetelillä asiakkaaksi uusia startup- ja pk-yrityksiä.

’’Innovaatioseteli on erinomainen apu uusien tuotteiden tai menetelmien testaukseen ja konseptointiin. On myös yrityksiä, joilla on uusia ideoita, mutta niitä ei ilman tällaista rahoitusta lähdettäisi jalostamaan myyntiin tai tuoteaihioksi”, kertoo Savonia-ammattikorkeakoulun liiketoimintapäällikkö Tomi Hyttinen.

Savoniasta voi setelillä hankkia esimerkiksi testauspalveluja, kuten rakennus-, kone-, ja sähköalan mittaukset. Teollisen internetin sovellusmahdollisuuksista voidaan tehdä selvityksiä. Lisäksi Savoniasta voi hankki vaikkapa tuotemuotoilupalveluja käyttäen mm. 3D-visualisointia ja tietokonemallinnusta.

TAUSTA: Tekesin 6200 € suuruisen (5000 € + alv) innovaatiosetelin kohderyhmänä ovat erityisesti pk-yritykset, jotka hyödyntävät ensimmäisen kerran innovaatiopalveluja. Kyseessä on vasta kokeilu, joka kestää kaksi vuotta.

LISÄÄ: Tekesin Innovaatiosetelin sivut (LINKKI) ja palvelutarjoajat (LINKKI) ja 20.10.2016 palvelutuottajien info Finlandia-talolla Helsingissä (LINKKI).

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkossa!