Paikantava IoT-tekniikka löytää lemmikit

Uusi teknologia tulee avuksi kadonneiden lemmikkien löytämiseen. Itävaltalaisen Tractiven  IoT-kaulapannan  avulla lemmikin omistaja näkee älypuhelimellaan, missä eläin seikkailee. Järjestelmä toimii maailmanlaajuisesti.

Tractive GPS -ratkaisussa käytetään Orange Business Servicesin IoT-palvelua ja siihen liittyviä sim-kortteja, jotka toimivat ympäri maailmaa.  Rajaton palvelu on Tractivelle tärkeää, sillä vuonna 2012 perustetulla yrityksellä on asiakkaita yli 80 maassa.

Tractive kehittää tuotteita ja sovelluksia lemmikkien omistajille. Tractive on perustettu vuonna 2012 ja sen kotipaikka on Pasching Itävallassa. Yritys työllistää runsaat 30 ihmistä.

Maailmalla kehitetään laajalti vastaavia paikannuslaitteita ja järjestelmiä. Suomessa kehitetään esimerkiksi metsästyskoirille paikannuspantoja ja lintujen tutkimuksessa käytetään pienikokoisia paikannuslaitteita. Suomalainen Haltian on kehittänyt esimerkiksi lapsille pienikokoisen Snowfox-turvamoduulin, jossa on puhelin- ja paikannusominaisuudet (LINKKI, uutinen).

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

http://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2016?e=19307983/35580639