Marraskuun myydyimmät puhelinmallit – Huawei ja OnePlus nousussa

Teleoperaattori Elisan marraskuun myydyimpien kännyköiden listalle nousi kuukauden lopulla myyntiin tullut OnePlus 3T, mutta muuten lista oli Applen, Huawein ja Samsungin juhlaa. Muiden operaattoreiden myytyjen listat olivat OnePlussaa lukuun ottamatta lähes samanlaisia.

Suomessakin vilkkaaksi kauppapäiväksi muodostunut Black Friday uudisti Elisan kuluttaja-asiakkaiden myydyimpien puhelimien listan. Vaikka Huaweit syrjäyttivät Elisan yksityisasiakkaiden listaa elokuusta asti hallinneen OnePlus 3:n niin uusi malli ehti nousta muutamassa päivässä sijalle 9.

Yritysasiakkaiden lista oli operaattoreilla selvästi perinteisempi. Mukana oli Samsungin, Applen ja Huawein lisäksi jopa Nokia-merkillä myytäviä peruspuhelimia ja Elisalla jopa Microsoftin Lumia-sarjaa. Niiden rinnalle uusia Nokia-puhelimia saadaan odotella vielä tovi vaikka Nokialta tuotenimen lisensoinut HDM Global Oy kertoi tänään aloittaneensa virallisesti toimintansa.

Nokia-merkkisten peruspuhelinten rinnalle yritys kertoi tuovansa ensimmäisen puolivuosiskon aikana Nokia-brändiä kantavat Android-älypuhelimet. Silloin mitataan Nokian tuotemerkin kantavuus. HDM on ottanut haltuun jo Microsoftin Nokian peruspuhelimien bisneksen.

Elisan myydyimmät puhelimet marraskuussa 2016, henkilöasiakkaat

  1. Huawei Honor 7 Lite
  2. Huawei Honor 7
  3. Huawei P8 Lite
  4. OnePlus 3
  5. Samsung Galaxy J5
  6. Apple iPhone 7 Plus
  7. Apple iPhone 7
  8. Samsung Galaxy A3
  9. OnePlus 3T
  10. Huawei Honor 8
  11. Microsoft Lumia 550
  12. Apple iPhone 5s
  13. Apple iPhone 6s
  14. Apple iPhone SE
  15. Nokia 215

Elisan myydyimmät puhelimet marraskuussa 2016, yritysasiakkaat

  1. Apple iPhone 7
  2. Samsung Galaxy J5
  3. Apple iPhone 7 Plus
  4. Apple iPhone 6s
  5. Samsung Galaxy Xcover 3
  6. Samsung Galaxy A5
  7. OnePlus 3
  8. ZTE Tara Lite
  9. Samsung Galaxy S6
  10. Samsung Galaxy A3
  11. Samsung Galaxy S7
  12. Apple iPhone SE
  13. Nokia 222
  14. Microsoft Lumia 550
  15. Microsoft Lumia 650

 

DNA:n myydyimmät kännykät marraskuussa 2016, yksityis- ja yritysasiakkaat

  1. Honor 7
  2. Samsung Galaxy J5 (2016)
  3. Honor 7 Lite
  4. Honor 8
  5. Apple iPhone 7
  6. Samsung Galaxy A3 (2016)
  7. Apple iPhone 5S
  8. Huawei P8 Lite
  9. Samsung Galaxy S6
  10. Apple iPhone 6s

Soneran myydyimmät kännykät marraskuussa 2016, yksityis- ja yritysasiakkaat

  1. Apple iPhone 7
  2. Samsung Galaxy J5
  3. Huawei Honor 8
  4. Apple iPhone SE
  5. Apple iPhone 6S
  6. Huawei P8 Lite
  7. Apple iPhone 7 Plus
  8. Huawei Honor 7 Lite
  9. Samsung Galaxy Xcover3
  10. Samsung Galaxy S7

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016