ICT- palveluvienti laski – lisenssituloja enemmän

Palveluiden vienti jatkoi  Tilastokeskuksen mukaan laskuaan vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä päätyen edellisvuoden vastaavaa neljännestä alhaisemmalle tasolle. Erityisesti televiestintä-, tietotekniikka- ja tietopalveluiden viennin lasku jatkui vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä. Hieman laskivat edelleen myös tutkimus- ja kehittämispalvelut. Lisenssituloja tuli aiempaa enemmän.

Suomesta vientiin palvelukategoriaan laskettavia yritys-, hallinta-, huolto- ja konsultointipalveluita 5,3 miljardin euron arvosta.Televiestintä-, tietotekniikka- ja tietopalvelut, joiden viennin lasku jatkui vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä.

Edellisen vuoden vastaavasta neljänneksestä ICT-palveluiden vienti laski 16 prosenttia ja edeltävästä neljänneksestä 17 prosenttia. Tutkimus- ja kehittämispalveluiden vienti laski vain vähäisesti.

ICT-alueen palveluvienti on ollut yhtä alhaisella tasolla edellisen kerran alkuvuonna 2013. Niiden osuus palveluviennistä laski yli kolme prosenttiyksikköä edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Palveluiden viennin laskua pienensi muualla luokittelemattomien rojaltien ja lisenssimaksujen viennin arvon nousu kolmanneksella vastaavalla ajanjaksolla. Niiden osuus palveluviennistä kasvoi lähes neljä prosenttiyksikköä.

Myös yritysten ja liikkeenjohdon konsultointipalveluiden vienti kasvoi rakentamisen ja projektitoimitusten sekä tuotannollistenpalveluiden viennin laskiessa verrattaessa vuoden 2016 kolmatta neljännestä vuoden 2015 vastaavaan neljännekseen.

Suomeen palveluita tuotiin 5,8 miljardilla eurolla. Palveluiden tuonnin kasvu selittyy pääosin yritysten ja liikkeenjohdon konsultointipalveluiden sekä matkailun tuonnin kasvuilla.

LISÄÄ: Palveluvienti aloittain, Tilastokeskus (LINKKI).

 

LAAJEMPAA TAUSTAA: Tilastokeskus on julkaissut vuoden 2016 tilastollisen vuosikirjan, joka sisältää uusimpien tietojen lisäksi pitkiä aikasarjoja ja aluetietoa sekä runsaasti vertailutietoja muista maista. Suomen-, ruotsin- ja englanninkielisessä kirjassa on kaikkiaan 603 sivua ja 618 taulukkoa. Vuosikirjaa on julkaistu jo vuodesta 1879 lähtien. Maksullisen painetun kirjan lisäksi vuosikirja on ladattavissa veloituksetta pdf-muodossa (LINKKI, pdf)

 

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016