Oulu kokeilee 5G-tekniikkaa terveydenhoitoon

Tulevaisuuden terveydenhoidon ratkaisut ovat jo kehitteillä – ja monet niistä suunnitellaan Suomessa. Oulussa kokeillaan 5G-verkon tekniikoita  OuluHealth-ekosysteemin OYS TestLab -testiympäristössä. Uuden sukupolven verkkoympäristö toimii alustana monille terveydenhuoltoa mullistaville teknologioille ja palveluille. Kokeilu on osa  Tulevaisuuden sairaala 2030 -hanketta.

Suomi on uuden sukupolven terveysteknologian edelläkävijä ja yksi niistä harvoista maailman maista, joissa Life Science -toimialan vienti ylittää vuosittain tuonnin määrän. Maastamme löytyy useita innovaatioita, jotka tulevat muuttamaan terveydenhuollon käytänteitä lähivuosien aikana.

”Oulu on tiettävästi ensimmäinen paikka koko maailmassa, jossa 5G-verkon käyttöä kokeillaan sairaalaympäristössä”, kertoo BusinessOulun Life Science asiakkuuspäällikkö Heidi Tikanmäki. Hänen mukaansa erityisesti robotiikan, konenäön, virtuaalitodellisuuden ja pelillistämisen merkitys kasvaa merkittävästi jo seuraavaan kymmenen vuoden aikana.

Suomalaisten kehittämiä terveydenhuollon innovaatioita esiteltiin marraskuussa Medica 2016 -tapahtumassa Team Finlandin osastolla Düsseldorfissa.

Näin suomalaisinnovaatiot tulevat terveydenhoitoon

  • Puheterapiaa pelimaailmassa. Suomalaisen Peili Visionin kehittämässä puheterapiapelissä kuntoutuja tutkii pelimaailmaa virtuaalilasien avulla. Pelaajan tehtävänä on esimerkiksi yhdistää eteen tuleva esine sitä tarkoittavaan sanaan tai lausua ääneen näkemiensä asioiden nimiä.
  • Hyvinvointia sormesta mitaten. Oululainen hyvinvointisormus ŌURA Ring  mittaa muun muassa käyttäjänsä unen laatua, aktiivisuutta ja päivittäisestä kuormituksesta palautumista, sekä antaa mobiilisovelluksen kautta tietoa ja ohjeita oman hyvinvoinnin ja suorituskyvyn parantamiseen.
  • Lääkärin vastaanotto omassa olohuoneessa.  Tulevaisuudessa lääkärikäynneistä yhä useampi tullaan hoitamaan videoyhteydellä omalta kotisohvalta tai lähiterveysasemalta käsin. CGI:n kehittämien etädiagnostiikkalaitteiden avulla lääkäri voi kuunnella potilaan sydänäänet ja keuhkot, tarkistaa korvat ja toteuttaa jopa ultraäänitutkimuksen etäyhteyden välityksellä.
  • Loppu kuorsaukselle.  Nukute-yrityksen kehittämä panta tunnistaa uniapneapotilaan lähestyvän hengityskatkoksen ja pystyy myös torjumaan sen. Tekniikka perustuu ärsykkeeseen, jonka avulla hengityselimistö aktivoidaan ennen katkosta.
  • Kaikki potilastieto lääkärin taskuun reaaliajassa. Hoitotyössä potilaan tiedot kirjataan usein kahteen kertaan: ensin potilaan vierellä paperille ja myöhemmin sähköiseen potilastietojärjestelmään. Oululaisen Medanets Oy:n kehittämän sovelluksen avulla kirjaustyö voidaan hoitaa kerralla ja mobiilisti – ja tiedot tulevat välittömästi lääkäreiden ja hoitajien luettavaksi.

Kuvat: OYS

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!