Aalto voitti Sickin innovaatiokisan – mukana 25 opiskelijatiimiä

Aalto-yliopiston opiskelijajoukkue voitti anturi- ja automaatioteknologiaa toimittavan Sickin innovaatiokisan. Toisen sijan jakoivat Lappeenrannan teknillinen yliopisto ja Turun ammatti-instituutti. Kaikkiaan kisaan osallistui 25 tekniikan opiskelijatiimiä. Oppilaitoksen saivat Sickiltä käyttöön myös automaation ja tekniikan opetusvälineitä.

Anturivalmistaja Sickin Suomen toimintojen 25v-juhlavuoden innovaatiokisassa syntyi ratkaisu muun muassa sähkövoimalinjojen automaattiseen ja kustannustehokkaaseen tarkastamiseen robottikopterilla, jauhemaalauksen optimointia etukäteisskannauksen avulla sekä vanhainkodin asukkaiden turvallisuutta ja hyvinvointia parantavaa järjestelmää. Kunniamaininnan sai viisi muuta sovellusta, joista mainittakoon esimerkiksi viime aikoina esille noussutta tieverkoston kuntoa valvova automaattinen tienmittausajoneuvo.

Sickin Innovaatiokilpailussa lähetettiin  kesällä 2016 kutsu tekniikan alan oppilaitoksille. Ilmoittautuneiden joukosta valittiin 25 lahjakasta tiimiä. Kisaan osallistuville tiimeille toimitettiin kaksi erilaista Sickin laserskanneria ja siihen liittyvät kytkentä- sekä asennustarvikkeet. Yrityksen ajatuksena oli antaa tiimeille kokonaisuus, joiden avulla tiimit pystyivät ideoimaan, suunnittelemaan ja rakentamaan haluamansa, täysin uudenlaisen laserskanneria hyödyntävän innovaation joko automaatioon, tiedonkeruuseen, suojaukseen tai mihin tahansa ennennäkemättömään tarkoitukseen.

Kuva: Aalto-yliopiston voittoisa rakennetun ympäristön laitoksen kilpailutiimi. Vasemmalta oikealle Sami-Petteri Karvonen, Joni Salo, Atte Korhonen, Heikki Kauhanen. Kuva: Sick.

1. Palkinto

Aalto yliopisto: TiM-laserkeilain voimalinjojen UAV-helikopteritarkastuksessa

Tiimi: Hannu Hyyppä, Heikki Kauhanen, Jouni Salo, Atte Korhonen ja Sami-Petteri Karvonen.

Palkinto 10.000 euron anturipaketti sekä matka Saksaan SICKin pääkonttoriin ja tehtaille (Waldkirch)

LISÄÄ TIETOA: (LINKKI, pdf)

2. Palkinto

Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto: Pulverimaalauksen optimointi

Tiimi: Kimmo Kerkkänen, Lauri Luostarinen, Joel Oksanen ja Toni Toivonen

Palkinto: 5.000 euron anturipaketti

LISÄÄ TIETOA: (LINKKI, pdf)

2. Palkinto

Turun Ammatti-instituutti: Vanhainkodin asukkaan statusta valvova järjestelmä,

Tiimi: Veikko Koivukangas, Tony Hyttinen, Chatuphong Khamkaisorn, Silas Marttila, Otso Säde, Sanad Yousif Mohamed Ibrahim

Palkinto: 5.000 euron anturipaketti

LISÄÄ TIETOA: (LINKKI, pdf)

 

Kunniamaininnat

Sataedu: Päiväkotiympäristön hallintalaitteet

Tiimi: Seppo Peltola, Eero Matintalo, Sami Huovinen, Mikkko Heinilä, Ville Männistö

Palkinto: 2.000 euron anturipaketti

Seinäjoen amk: Kohteiden 3D-mallinnus helikopterilla

Tiimi: Ismo Tupamäki, Luukas Kuusrainen, Riku HIetarinta, Aki Liski ja Jali Kauppinen

Palkinto: 2.000 euron anturipaketti

Metropolia amk: Pushback traktorin ohjauksen avustaminen 2D-laserkannerin havaintokentän avulla

Tiimi: Antti Liljaniemi, Eero Forsblom, Jesse Mucnk ja Antti Laakso

Palkinto: 2.000 euron anturipaketti

Hämeen Ammattikorkeakoulu: Automaattinen tienmittausajoneuvo.

Tiimi: Katariina Penttilä, Khoa Dang, Giang Nguyen,Minh Tran, Samuli Multaniemi ja Silvia Lupea,

Satakunnan Ammattikorkeakoulu: T2Dlaserkanneri valoverhona.

Tiimi: Timo Suvela, Hannu Asmala, Elina Arbelius, Ville Nurmi ja Ville Arola

Palkinto: 2.000 euron anturipaketti

Muut

  • Metropolia amk: Scanner Maze reittipeli kävellen
  • Tampereen teknillinen yliopisto: Pullon tunnistus ja itseoppiva beerpong robotti
  • Lahden Ammattikorkeakoulu: Ajoneuvojen peruuttaminen lastauslaiturille
  • Satakunnan Ammattikorkeakoulu: Paikoituspelidemo
  • Turun Ammatti-instituutti: Lisäsovellus lentokenttien turva-autoihin
  • Oulun Ammattikorkeakoulu: Liikenteen älyohjaus
  • Optima Pietarsaari: Lihanjalostus sekä liikkuvan robotin ohjaus
  • Tampereeen Ammattikorkeakoulu:  TiM.n käyttö esimerkiksi Rasberry-kortin kanssa
  • Oulun amk: Paikoitusalueen analysointi (vapaat ja varatut)
  • Seinäjoen  amk:  Tilavuuden mittaaminen 3D-anturilla
  • Sataedu Ulvila: Muistisairaiden kulunvalvonta
  • Metropolia amk: Pinta-alatunnistin

LISÄÄ: Lisää tietoa palkituista innovaatioista ja niiden toteutuksesta  (LINKKI)

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi !

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016