Merimerkit viestivät kännykkäverkkoon

Esineiden internet on jo todellisuutta. Yli 600 valtiollisen Meritaidon ylläpitämää ja Liikenneviraston turvalaitetta on varustettu mobiililiittymillä. Niiden kautta saadaan tietoa esimerkiksi meriviittojen, poijujen sekä majakoiden sijainnista ja niiden valolaitteiden tilasta. Tulevaisuudessa voitanee  tarjota reaaliaikaista tietoa muun muassa virtauksista ja aallon korkeuksista väylien varrelta.

”Voimme myös vähentää energiankulutusta tällä ratkaisulla. Ahvenanmaalla Färjsundin väylällä merenkulun turvalaitteet toimivat lähtökohtaisesti hyvin pienellä, vain viiden prosentin valoteholla. Tarvittaessa valotehoja voidaan tarpeen mukaan nostaa järjestelmän kautta, kun väylällä liikkuu alus tai jos sää on todella sumuinen”, Tuominen kertoo.

Meritaidon SeaDaticsin avulla voidaan seurata turvalaitteiden toimintaa ja sijaintia sekä merellisiä olosuhdetietoja.

Järjestelmä valvoo turvalaitteiden ledilyhtyjen toimintaa, kerää jatkuvasti GPS-koordinaattitietoa turvalaitteiden sijainnista sekä kerää haluttaessa olosuhdetietoja, kuten merenpinnankorkeutta, aallonkorkeutta sekä meriveden virtausnopeutta.

Web-pohjaisessa (kuvassa) järjestelmässä on myös raportointiominaisuudet historiatietoineen.

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016