Saab hakee Suomesta anturiosaamista

Aalto-yliopisto ja ruotsalainen puolustusteknologiaa kehittävä Saab ovat solmineet kymmenvuotisen yhteistyösopimuksen. Tarkoitus on tukea erityisesti pitkän aikavälin anturitutkimusta. Yhteistyön kokonaisarvo tulee olemaan noin 20 miljoonaa euroa kymmenen vuoden aikana.

Saabin hallituksen puheenjohtaja Marcus Wallenberg ja Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri. Kuvaaja Mikko Raskinen.

Ruotsalaisen Saabin kehitystoiminta kohdistuu erityisesti radiotekniikkaan ja signaalinkäsittelyyn, jotka ovat Aalto-yliopiston tutkimuksen vahvuusaloja. Yritys sijoittaa neljänneksen liikevaihdostaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Kuva: Aalto-yliopistossa kehitetty ilmaisin.

Aallon ja Saabin yhteistyö keskittyy kognitiivisten järjestelmien ja mikroaalto- ja anturiteknologioiden kehittämiseen sekä hydroakustiikkaan. Painopiste on pitkän aikavälin anturiteknologian tutkimuksessa.

”Anturiteknologiamme on jo huipputasoa, mutta haluamme pysyä jatkuvasti kilpailun kärjessä ja odotamme yhteistyöltä uutta teknologiaa tuotekehityksemme tueksi,” sanoo Saabin toimitusjohtaja Håkan Buskhe.

Kymmenvuotisen sopimusajan kuluessa tutkimusyhteistyöhön on odotettavissa myös uusia tutkimusaiheita. Saabin osalta selvitetään myös Otaniemen tiloihin ja infrastruktuuriin liittyviä yhteistyömahdollisuuksia. Aalto-yliopisto ja Saab ovat tehneet jo aiemmin tutkimusyhteistyötä jota uusi sopimus laajentaa.

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016