Uudistunut radiomuseo avautuu Lahdessa

Lahden Radio- ja tv-museo Mastola avaa ovensa ensi viikon tiistaina samaan aikaan kun Lahdessa järjestetään hiihdon MM-kisat. Radiomäellä sijaitseva museo on ollut jo useamman vuoden suljettuna remontin ja näyttelyjen uusimisen takia.

Lahden radiomuseo Mastolan näyttelyissä on menneiden aikojen radio- ja tv-historiaa nykyajan tavalla tarjoiltuna. Uunituoreet näyttelyt kertovat suomalaisen radio- ja tv-alan historiasta niin katsojan kuin ohjelmatekijöiden näkökulmasta.

Uudenlaisessa mediatunnelissa pääsee katsomaan ja kuuntelemaan yleisön suosikkiohjelmia menneiltä vuosikymmeniltä.  Elävässä huoneessa voi tarkastella millaisia radio. ja muita medialaitteita kodeissa on ollut eri vuosikymmenillä.

Näyttelyssä selviää myös, mikä on Lahden suurasema ja miksi se aikoinaan päätettiin rakentaa juuri Lahteen. Mastolan omassa chromakey-studiossa voit tehdä vaikka oman uutislähetyksen.

Suomalaista radiotekniikkaa esitellyt museo on ollut suljettuna syksystä 2014 lähtien.  Radio- ja tv-museo Mastola on auki ti-pe klo 9-17 sekä la-su 11-16.

LISÄÄ: Lahden radiomuseon sivut ja historia (LINKKI)

Kuva: Mastola

TAUSTAA: Maan ensimmäinen suurasema rakennettiin Lahteen kaupungin keskeisen sijainnin vuoksi. Kaupungin yleiseksi tunnusmerkiksi muodostuneet 150 m korkeat teräsristikkomastot pystytettiin radiomäeksi kutsutulle paikalle syksyllä 1927 ja yleisradioasema vihittiin Lahdessa käyttöön 22.4.1928.

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016