Kulutuselektroniikan kauppa takkusi tarjouksista huolimatta

Kodin tietotekniikan ja viihde-elektroniikan viime vuoden myynnissä näkyi paluu normaaliin. Enää ei edes Black Friday  tai joulukauppa tarjouksineen aikaan saaneet odotettua nostavaa vaikutusta myyntiin, kertoo Elektroniikan tukkukauppiaiden järjestö ETKO uusimmassa raportissaan.

Kännykät ja tabletit kannattelivat elektroniikkakauppaa

Vuoden ensimmäinen neljännes oli hyvää aikaa kännyköiden, mutta myös niiden lisälaitteiden ja pienten kodinkoneiden myynnissä.  Monien muiden tuoteryhmien myynti sen sijaan laski, kertoo Elektroniikan tukkukauppiaat alkuvuoden myynnistä.

Antenniverkko on tarpeen poikkeusolosuhteissakin

Viime aikojen uutiset Suomesta ja maailmalta ovat jälleen todistaneet luotettavan tiedonsaannin tärkeyden.  Siksi perinteinen antennitelevisio- ja FM-radioverkko on entistä tärkeämmällä sijalla poikkeustilanteiden tiedonsaannissa.

Tietotekniikan ja viihde-elektroniikan myynti heikkeni

Uusimpien tietokoneiden ja televisioiden hankinnat on pantu kodeissa jäihin koronavuosien ja inflaation nostaessa tuotteiden hintoja. Sen sijaan kännyköiden myynnin arvo nousi viime vuonna kalliimpien 5G-mallien myötä 8,9 prosenttia, kertoo maahantuojajärjestö ETK uusimmissa tilastoissaan.

Suomalaiskoteihin lisää IoT-laitteita – osin tietämättä

Suomessa otetaan kodeissa kasvavasti käyttöön uusia internettiin kytkettyjä laitteita televisioista älypuntareihin ja muihin terveys- ja valvontalaitteisiin, kertoo Traficomin uusin kulutttajaselvitys. Silti moni ei edes tiedosta verkkoon kytkettyjä laitteita IoT-laitteiksi tai olevaa esineiden internetin kovaa kehitystä.

Suomi osti jo kodit täyteen uusinta viihde-elektroniikkaa – näissä laskua

DVBT2 Televisio Samsungilta. toimiikotelevisiosi.fi

Kodintekniikka myynti kääntyi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä laskuun. Kodin isojen koneiden lisäksi viihde-elektroniikan myynti laski 2020  vuoden jälkeen ja se painoi koko vuoden kehitystä alaspäin. Pelkästään kännyköiden myynti laski vuoden lopulla kappalemäärissä 8,1 prosenttia, kertoo GfK:n ja maahantuojien uusimmat tiedot.

Nettitelevisio ohitti lineaarisen television – alle 45 vuotiaissa!

Yhä useammat suomalaiset ovat lisänneet television suoratoistopalveluiden käyttöä paljastaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin teettämä selvitys. Perinteisen lineaarisen television sijaan alle 45 vuotiaiden keskuudessa sisältöjä katsellaan jo enemmän netin kautta.

Vanha televisio kiertää vielä uuteen käyttöön

Tuore Traficomin tutkimus paljastaa, että suomalaisten kierrättävät televisionsa aktiivisesti usein ensin jollekin toiselle käytöön ja vasta rikkinäisenä suoraan kaatopaikalle. Monet hyödyntävät vanhaa televisiota myös kesämökillä kakkostelevisiona.

Puheaika lähti kasvuun kännykkädatan lisäksi

Viime vuoden maaliskuussa alkoi käydä selväksi, että korona muuttaa suomalaisten mobiilikäyttöä. Datan lisäksi perinteisten puheluiden määrä lähti esimerkiksi DNA:lla kasvuun vuosia jatkuneen laskun jälkeen. Zoomien ja Teamsien lisäksi puheluillakin onkin edelleen suosikkikäyttäjänsä.

Suomi osti kasvavasti äänentoisto- ja it-laitteita  – vähemmän kännyköitä  

Korona-ajat ovat vauhdittaneet kodinelektroniikan uusimista, sillä alan tukkukauppiaiden mukaan kuluvan vuoden kolmen neljänneksen aikana uutta tekniikkaa hankittiin koteihin lähes kahdella miljardilla eurolla eli 9,5 prosenttia enemmän  kuin vuotta aiemmin. Eniten ostettiin tietotekniikkaa ja äänentoistolaitteita. Älykännyköitä myytiin 1,6 prosenttia vähemmän eli 1.44 miljoonaa kappaletta.