100 000 euroa inspiroivimmalle kehittäjälle

Tekniikan edistämissäätiön ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö hakevat uudella teknologiapalkinnolla Suomen inspiroivinta kehittäjää. Palkinnon suuruus on 100 000 euroa ja palkinto jaetaan kesäkuun alussa Finlandia-talolla.

Teknologiapalkinto on Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi jaettava palkinto yksilölle tai ryhmälle, joka inspiroi meitä pysymään kehityksen etujoukoissa.

Palkinnonsaajaa voi ehdottaa teknologiapalkinto.fi -sivuston kautta 30.4.2017 mennessä. Nelihenkinen palkintolautakunta valitsee voittajan.

“Toivon, että ehdokkaita tulisi laajasti sekä elinkeinoelämästä että tutkimusmaailmasta. Olisi hienoa, jos voisimme nostaa esiin kokonaan uuden tahon, jonka nimi ei olisi vielä ihmisten huulilla,” sanoo palkintolautakunnan jäsen professori Yrjö Neuvo.

Palkinnonsaaja voi olla miltä tahansa teknologian alalta ja hän voi työskennellä niin tutkimuksessa kuin elinkeinoelämässäkin. Yhteisössään palkinnonsaaja toimii teknologisen kehityksen sanansaattajana.

“Odotamme, että voisimme nostaa esiin uusien teknologisten läpimurtojen tekijöitä. Pidän tärkeänä vaikuttavuutta suomalaisen teollisuuden elinvoimaisuuteen pitkällä aikavälillä,” kertoo palkintolautakunnan jäsen, tekniikan tohtori JT Bergqvist.

LISÄÄ: Teknologiapalkinto (LINKKI)

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016