Näin muuttui miljoonan euron Millennium-teknologiapalkinto

Suomalainen miljoonan euron Millennium-teknologiapalkinto jäi tänä vuonna jakamatta koronan takia. Seuraavan kerran palkinto onkin jaossa ensi vuoden toukokuussa, jolloin voittaja saa miljoonan euron lisäksi uuden Milky Way -palkintoteoksen. Katso videolta palkintoesineen tehneen kuvanveistäjä Pekka Jylhän haastattelu.

100 000 euroa inspiroivimmalle kehittäjälle

Tekniikan edistämissäätiön ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö hakevat uudella teknologiapalkinnolla Suomen inspiroivinta kehittäjää. Palkinnon suuruus on 100 000 euroa ja palkinto jaetaan kesäkuun alussa Finlandia-talolla.

Millennium-kunniaa big datan osaajille

Tekniikan Akatemia jakoi lokakuussa Millennium-kunniaosoituksen tamperelaiselle M-Files Oy:lle ja Aalto-yliopiston fysiikan professori Sebastiaan van Dijkelle. Palkinto myönnetään osaajille, joiden työ liittyy edellisen Millennium-teknologiapalkinnon voittajien tutkimusalaan. Kunnianosoitukset myös korostavat Suomessa tehtävän tutkimus- ja innovaatiotyön kansainvälistymistä. Tekniikan akatemia TAF haluaa nostaa esiin Suomessa tehtävää uraauurtavaa työtä edellisen Millennium-teknologiapalkinnon voittajan sovellusalueella”, toteaa palkintolautakunnan puheenjohtaja ja TAF:n toimitusjohtaja Juha…