Sonera häviää – Telia tilalle

Suomen Sonera ja Tele Finland ottavat käyttöön Telia-nimen. Ruotsalaistaustainen Telia on nykyisin yksi Pohjois-Euroopan suurimmista teleoperaattoreista.

Telian liikevaihto oli viime vuonna 8,8 miljardia euroa. Yritys toimii Ruotsin lisäksi Suomessa, Norjassa, Tanskassa, Virossa, Liettuassa, Latviassa ja Turkissa.

Soneran logot vaihtuivat Teliaan myös yhtiön Suomen myymälöissä. Myös Tele Finland -nimi jää historiaan. Kuva: Sonera

”Uudistuksen myötä pystymme tuomaan myös suomalaisille asiakkaille ison operaattorin edut ja hyödyt kokonaisuudessaan’’, sanoo Telia Finlandin toimitusjohtaja Stein-Erik Vellan.

Yhtiö kertoo investoivansa joka vuosi suomalaisiin yhteyksiin noin 200 miljoonaa euroa, tarjoaa töitä noin 3300 ihmiselle ja työllistää välillisesti tuhansia muita.

Vuoden 2016 lopussa yhtiöllä oli noin 4,3 miljoonaa liittymäasiakasta.

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!