Suomalaiset demosivat uudenlaista radioverkkoa – palkinto napsahti

Ammattikorkeakoulu Centria oli esillä Baltimoressa järjestetyssä IEEE International Symposium on Dynamic Spectrum Access Networks, DySPAN 2017 -tapahtumassa. Centrialaiset demosivat yhdessä VTT:n ja Oulun yliopiston CWC:n kanssa uudenlaista 3,5 gigahertsin Citisen Band -tyyppistä verkkorakennetta.

Suomalainen tCore++ -hanke oli mukana DySPAN 2017 -konferenssissa. Centrian ”The First End-to-End Live Trial of CBRS with Carrier Aggregation Using 3.5 GHz LTE Equipment” -ratkaisua demottiin Ylivieskassa sijainneen testiverkon avulla. Demonstraatiossa hyödynnettiin Nokian valmistamia tukiasemia.

Centrian lisäksi esittelyssä olivat mukana VTT ja Oulun yliopiston CWC-tutkimusyksikkö. Centriasta tapahtumaan osallistui Juha Erkkilä. Demonstraation aikana esiteltiin Yhdysvalloissa kehitettävää 3.5 GHz Citizen’s Broadband Radio Service (CBRS) -taajuusalueen jakamiskonseptia.

Kokeilussa verkon kapasiteettia jaettiin eritasoisiksi luokiteltujen käyttäjäryhmien kesken, sekä testattiin taajuuksien priorisoinnin toimivuutta.

Centrialaisten mukaan Core++ -hankkeen demonstraatio onnistui hyvin ja esitys sai kiitokseksi tapahtuman ”Best Demo Award” -palkinnon. Tapahtuman vierailijat osoittivat heidän mukaansa runsaasti mielenkiintoa demonstraatiota ja hanketta kohtaan, joten esittelyn voinee uskoa poikivan uusia yhteyksiä Suomen suuntaan.

Maaliskuussa päättynyt Core++-projekti  oli osa Tekesin kognitiivisen radion Trial-ohjelmaa. Tutkimustoiminta jatkuu Cornet- ja 5F Test Network -ohjelmissa.

TAUSTAA: Kolmen tason käyttäjiä

Käyttäjäryhmät luokitellaan ratkaisussa kolmeen tasoon, josta ensimmäinen taso on taajuuden omistajat, toisena tasona on lisensoidut käyttäjät ja viimeisenä tasona on ns. opportunistinen käyttäjäkerros, joka joutuu väistämään kaikkia muita käyttäjäryhmiä. Niitä ovat kaikki, jotka käyttävät sertifioitua CBRS-päätelaitetta.

Demonstraatiossa todennettiin Ylivieskassa sijaitsevan testiverkon tukiasemien toimivan toisen ja kolmannen tason käyttäjinä. Kun verkossa havaittiin ensimmäisen tason käyttäjä, toisen ja kolmannen tason käyttäjät joutuivat luovuttamaan sille käyttämänsä 3550 – 3590 megahertsin taajuusalueen.

Verkon käyttäjät ryhmitellään ratkaisussa siten, että taajuuden omistajat ovat ylimmän tason käyttäjiä, joilla on muita suurempi prioriteetti käyttää taajuutta. Verkon vapaana oleva taajuusalue jakaantuu alemman tason käyttäjien kesken. Jos verkossa havaitaan ylemmän tason käyttäjiä, tulee alemman tason käyttäjien vapauttaa taajuusalue ylemmälle.

LISÄÄ: Core++ -sivusto (LINKKI)

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2016