Maker-tapahtuma tulee Espooseen

Itse tekemisen maker-kulttuuri on nousussa Suomessakin. Espoossa järjestetään lokakuun puolivälissä koululaisille ja harrastajille suunnattu Mini Maker Faire-tapahtuma. Paikkana on Ison Omenan kirjasto. Edellisen kerran tapahtuma järjestettiin Espoossa kaksi vuotta sitten.

Tulevassa Espoon Mini Maker Fairessa esitellään tekemistä värkkäyspisteiden, työpajojen, keskustelujen, tietoiskujen ja performanssien kautta. Tapahtuma liikkuu tieteen, taiteen ja teknologian rajapinnassa, joten kyse ei ole pelkästään 3D-tulostamisen tai elektroniikkaharrastuksen tapahtumasta.

Tapahtumassa on tavoitteena tarjota noin 60:lle värkkääjälle tilaisuus esitellä tekemisensä hedelmiä ja osaamistaan. Samalla halutaan antaa noin 8000:lle kävijälle mahdollisuus kokeilla ja innostua uusista asioista. Erityisesti koulumaailmassa on uudenlaista kiinnostusta, koska ohjelmointi tuli äsken uutena aineena opetusohjelmiin.

Espoon Mini Maker Faire järjestetään Espoon Isossa Omena -kauppakeskuksessa perjantaina 13.10.17 klo 15-18 ja lauantaina 14.10.15 klo 10–18. Tapahtumasta kiinnostuneita tekijöitä ja värkkääjiä haetaan avoimella Makerfairin nettisivun Open call -lomakkeella. Haku on auki 15.9.2017 asti.

Järjestäjiä ovat Aalto Fablab, Espoon kaupunginkirjasto sekä Wärk ry, joka oli asialla myös kaksi vuotta sitten kun Mini Maker Faire -tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran Aalto-yliopistolla. Mukana ovat myös tiedekeskus Heureka ja Innokas-verkosto, joka on tullut tunnetuksi Micro:chip-korttïin perustuvasta ohjelmointikoulutuksestaan.

LISÄÄ: Espoo Maker Faire 2017 (LINKKI).

Kuva: BBC Micro:bit (LINKKI, Suomi-sivut), Innokas-verkosto (LINKKI) ja pienkortteja ja ohjelmointiopetusta koskevia uutisia Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI)

TAUSTAA

Maker Faire järjestettiin ensimmäisen kerran San Mateossa, Kaliforniassa vuonna 2005.  Vuonna 2013 tapahtumassa oli 900 tekijää ja 120 000 kävijää. Muita paikkoja ovat  muun muassa New York, Tokio, Rooma, Detroit, Oslo ja Shenzen.
Lisäksi järjestetään vuosittain kymmeniä pienempiä Espoon tyylisiä Mini Maker Faireja ympäri maailmaa. Lisää: Maker Faire -pääsivusto ja tulevat Maker-tapahtumat  (LINKKI).

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue tästä ilmaiseksi!