Mobiilinetin käyttö kasvoi kohisten – EU-määräys auttoi

Mobiilinetin käyttö kasvoi voimakkaasti kesällä. Yhä useampi yksityishenkilö uskalsi käyttää nettiä myös Euroopassa kuluneen kesän aikana. Esimerkiksi reissudataa EU- ja ETA-alueella käyttäneiden asiakkaiden määrä kasvoi Teliassa heinäkuussa 57 prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Nettiä käytettiin ulkomaan matkoilla entistä reippaammin. Esimerkiksi Telian tilastojen mukaan käytetty datamäärä kasvoi ennätyksellisen paljon. Uudistus on helpottanut yrityksen mukaan monen reissaamista EU-alueella, kun nettiä on voinut käyttää entistä vapaammin ja edullisemmin.

”Jopa 88 prosenttia kaikista ulkomailla puhelintaan käyttäneistä asiakkaistamme käytti reisussa nettiä. Viime vuonna vastaava luku oli 66 prosenttia.”, sanoo Telian kuluttajaliiketoiminnasta vastaava johtaja Heli Partanen.

Nettiä myös käytettiin tänä kesänä entistä enemmän. Käytettyjen gigatavujen määrä kasvoi heinäkuussa yli 1300 prosenttia viime vuoteen nähden.

”Viime kesänä keskiverto reissaaja käytti matkallaan reilut 100 megatavua dataa. Tänä vuonna vastaava määrä oli jo yli yhden gigan verran.”, sanoo Partanen.

Teleoperaatttorit eivät saaneet EU-päätöksen jälkeen periä erikoishintoja. Uusien liittymien lisäksi operaattoreiden vanhoihin rajoittamattomiin liittymiin kuuluu kohtuullinen EU-nettikäyttö.

Teleoperaattoreista Telia lisäsi kesäkuussa myös ennen maaliskuuta hankittuihin liittymiin kohtuullisesti EU-nettikäyttöä, jonka lisäksi puheluista ja viesteistä ei peritä lisämaksuja, vaan ne toimivat kuten kotimaassa.

Kuvituskuva: Tieto

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue tästä ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2017