Suomi hakee uudesta laista nostoa avaruusbisnekseen

Hallituksen esitys uudeksi laiksi avaruustoiminnasta hyväksyttiin tänään valtioneuvostossa. Uudella avaruuslainsäädännöllä pyritään edistämään toimialan kehittymistä luomalla toiminnalle lainmukaisuuden, turvallisuuden ja liiketoimintamahdollisuudet takaavat puitteet.

Suomesta tuli kesällä avaruusvaltio, kun Aalto-1, ensimmäinen suomalainen satelliitti lähetettiin avaruuteen. Nyt kaksi kaupallista yritystä valmistautuu parhaillaan oman satelliittinsa lähettämiseen. Ja joulukuussa pitäisi avaruuteen nousta Suomi 100 -juhlasatelliitti.

Uudessa laissa ollaan säätämässä avaruustoiminnan harjoittamisen luvanvaraisuudesta, luvan myöntämisen edellytyksistä, toiminnanharjoittajan velvoitteista, avaruustoiminnan valvonnasta ja toiminnan aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta.

Lakiehdotus sisältää myös säännökset avaruusesineiden rekisteristä ja rekisteriin kirjattavista tiedoista. Työ- ja elinkeinoministeriö toimisi laissa tarkoitettuna lupa- ja rekisteröintiviranomaisena. Lain rikkomisesta rangaistaisiin avaruustoimintarikkomuksena.

Hallitus esittää lisäksi, että eduskunta hyväksyisi avaruuteen lähetettyjen esineiden rekisteröinnistä tehdyn yleissopimuksen. Yleissopimus velvoittaa valtion rekisteröimään lähettämänsä avaruusesineet kansalliseen rekisteriin ja ilmoittamaan YK:n julkiseen rekisteriin perustiedot avaruusesineistä. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2018.

Kansallinen avaruuslaki on EU-maista Ruotsilla, Tanskalla, Itävallalla, Belgialla, Hollannilla, Iso-Britannialla ja Ranskalla.

LISÄÄ: Ehdotetun lain sisältö (LINKKI, pdf)

Kuvituskuva: Aalto-2, Tuomas Tikka

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2017