Sijainti
Etusivu > Uutinen > Avaruusalan yrityskiihdyttämö Suomeen

Avaruusalan yrityskiihdyttämö Suomeen

Euroopan avaruusjärjestö ESA:n yrityskiihdyttämö avataan Suomeen. Tavoitteena on 50  avaruusalan yrityksen syntyminen Suomeen. Uusi kiihdyttämö sijoittuu Aalto-yliopiston uuteen kasvuyrityskeskukseen, joka avautuu vuodenvaihteen jälkeen Otaniemen kampuksella Espooseen.

Uusi ESA:n avaruusalan yrityskiihdyttämö tukee myös Suomen avaruustoiminnan strategian tavoitetta kotimaisen avaruustoiminnan nousemisesta maailman huipputasolle vuoteen 2020 mennessä.

”Suomen tavoitteena on merkittävästi nostaa avaruusteknologian kautta syntyvän uuden liiketoiminnan liikevaihtoa. ESA:n kiihdyttämö tukee osaltaan vahvasti tätä tavoitetta”, sanoo alivaltiosihteeri Petri Peltonen työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Työ- ja elinkeinoministeriö, Euroopan avaruusjärjestö ESA sekä Aalto-yliopisto allekirjoittavat tänään Helsingissä sopimuksen avaruusteollisuuden startup-yrityksiin keskittyvän yrityskiihdyttämön avaamisesta Suomeen.

Uusi kiihdyttämö avaa teollisuudelle ja yrityksille yhteyden avaruusteknologian eurooppalaisiin sovellutuksiin ESA:n vaikutuskanavien ja ohjelmien kautta sekä tukee alan tutkimusta ja opetusta. ESA:n pääjohtaja, professori Jan Wörner vierailee Suomessa kasvuyritysten Slush-tapahtuman yhteydessä.

”Avaruusteollisuus kehittyy maailmalla nopeasti ja myös Suomessa on tapahtunut alalla paljon viime vuosina. Tavoitteenamme on tukea 50 avaruusalan teknologioihin pohjautuvaa suomalaista startupia seuraavien viiden vuoden aikana yrityskiihdyttämön kautta”, ESA:n Jan Wörner sanoo.

Yrityskiihdyttämöön voivat hakea kaikki Suomessa perustetut yritykset, jotka ovat korkeintaan viisi vuotta vanhoja ja joilla on innovatiivista teknologiaa avaruusteollisuuden käyttöön tai jotka käyttävät avaruusdataa tai -teknologiaa toiminnassaan. Ensimmäinen haku kiihdyttämöön avautuu vuoden 2018 alussa.

Suomi on ollut Euroopan avaruusjärjestö ESA:n täysjäsen vuodesta 1995. Suomen avaruusstrategian painopistealueita ovat arktisen alueen sovellutukset, avoimen paikkatiedon soveltaminen, tieteellisen tutkimuksen tason nostaminen ja avaruusteollisuuden erikoistuminen.

LISÄÄ: Suomen avaruustoiminnan strategia (LINKKI) ja ESA:n yrityskiihdyttömöt (LINKKI) ja aiemmat avaruusaiheiset uutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI)

Kuva: Aalto

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2017

Ylös