Slush17: Huipputarkka VR-näyttö – Suomesta!

Suomalaisyritys Varjon Urho Konttori esitteli eilen Slushissa uudenlaisen  virtuaalisilmikon, joka  tarjoaa käyttäjälleen lähes ihmissilmän tarkkuutta vastaavaa näkymän. Yritys kutsuu ratkaisua bioniseksi VR/XR-näytöksi (VR/XR Bionic).

Ammattilaiskäyttöön tarkoitetun virtuaalisilmikon tarkkuus on kilpaileviin tekniikkoihin verrattuna omaa luokkaansa. Silmäohjatun tarkennuksen avulla sitä voidaan käyttää esimerkiksi lentäjien koulutussimulaattoreissa ja muissa ammattisovelluksissa.

Kilpailijoita tarkempi VR-näyttö perustuu silmäohjaukseen, kertoi Slush17-päälavalla  esiintynyt Varjon toimitusjohtaja Urho Konttori. Kuva: Slush17/Kai Kuusisto.

Varjo aikoo toimittaa teknologiakumppaneilleen ensimmäiset silmikkoprotot vielä vuoden loppuun mennessä. Beta-version yritys aikoo jakaa suunnittelu-, suunnittelu-, simulointi- ja viihdealalla ensi vuoden alkupuolella. Kaupallinen tuote pitäisi tulla vuoden 2018 lopulla.

Helsinkiläinen Varjo Technologies on saanut Tekesiltä viiden miljoonan euron rahoituksen. Jo aiemmin  yritys on kerännyt  seitsemän miljoonaa euroa pääomasijoituksia.

Slushissa Varjon perustaja ja toimitusjohtaja Urho Konttori kertoi kehitysyhteistyön aloittamisesta saksalaisten autovalmistajien sekä Airbusin ja 20th Century Foxin kanssa.

Varjo tekee yhteistyötä myös grafiikkapiirivalmistajien kuten Nvidian ja AMD:n kanssa. Muita teknologiakumppaneita ovat Khronos group, Unity, Unreal, Bohemia interactive, Saab, CERN, IdeaSquare, Sellen, Trimble, Magnopus ja Technicolor.

LISÄÄ: Varjo Technologies (LINKKI)

Kuvat:  Slush17/Kai Kuusisto

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa (LINKKI).

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2017