Kaikki näytöt samaan kaapeliin – myös peruutuspeilit

Uusien automallien myötä autoihin asennetaan HD-tasoisen päänäyttöjen lisäksi pienempiäkin näyttöpaneeleita sekä kamerapohjaisia peruutuspeilejä. Kaikkien niiden ohjaamiseen japanilainen Rohm esitellyt uudet SerDes-piirinsä, jotka voidaan asentaa samaan kaapeliin.

Samsung toi nopean 0,1 millisekunnin Oled-näytön

Samsung julkisti eilen alkaneilla Berliinin IFA2022-messuilla toisen korealaisen LG:n tavoin 0,1 millisekunnin Oled-pohjaisen tietokonenäytön. 34 tuuman uutuus on Samsungin ensimmäinen Oled-pelinäyttö QuantumDot-tekniikalla. Mukana on linkki myös päivittäin ilmestyviin sähköisiin IFA2022-messulehtiin.

Oled-jättinäyttö 0,1 millisekunnin vasteajalla

Berliinissä pian avautuvat IFA-messut näkyvät kulutuselektroniikan laitevalmistajien uutuusjulkistuksissa. LG esitteli uuden 4K:n tarkkuuksisen 48 tuuman kokoisen OLED-pelinäytön, jonka vasteajaksi ilmoitetaan 0,1 millisekuntia. Uutuus tulee Suomessa myyntiin jo syyskuun puoliväliin mennessä. 3.9.2022 päivitetty LG:n uusimmilla IFA2022-messutiedoilla.

Kätevä pystynäyttö 16:18-kuvasuhteella

Korealainen LG tuo tarjolle ohelmoijille ja kuvankäsitteliöille 16:18-kuvasuhteella toteutetun 28 tuuman pystymallisen tietokonenäytön. Uusi DualUp 28MQ780 B-näyttö on alallaan ensimmäinen. Se kiinnitetään pöytälevyyn Ergo+-jalustan avulla.

Lisää kosketusnäyttöjä autoihin – turvallisesti

Nykyautojen perinteiset ohjausnäytöt muuttuvat entistä useammin koko etuosan kattaviksi kosketusohjattaviksi näyttöpinnoiksi. Siihen bisnekseen pyrkii myös piirivalmistaja Microchip uudella Linux-, Android- ja OMX-käyttöjärjestelmää tukevalla MaXTouch-ohjainpiirillään. Tarjolla on myös lisäturvaa tarjoava TrustAnchor100-turvapiiri.

Uusia kosketusohjaimia laiteohjauksiin

Microchip on laajentanut maXTouch-kosketusohjaimien valikoimaansa kahdella uudella piiriversiolla, jotka  soveltuvat kodinkoneiden lisäksi teollisuuden ja lääketieteellisten laitteiden kymmenen tuuma pienempiin ohjauspaneeleihin.

Suomalainen Qt käyttöön korealaisautoissa

Korealainen autonvalmistaja Hyundai on valinnut suomalaisen ohjelmistoyhtiö Qt:n uusien Hyundai- ja Kia-malliensa HMI-käyttöliittymätyökaluksi. Yritys on hyödyntänyt aiemmin jo  Qt:n tekniikkaa muutamissa Hyundai-malleissa.

Oras toi energianäytön käsisuihkuun

Digitaalisuus on nykyisin osa kuluttajaelektroniikkaa. Sähköhammasharjat alkavat vilkkumaan, kun hampaita on harjattu kaksi minuuttia. Urheilukellot ja kävelymittarit viestivät, milloin kymmenentuhatta askelta on täynnä. Ja nyt Oras tuo käsisuihkun, jossa on näyttö energiankulutuksesta.

Lisää näyttöjä ja eleohjauksia autoihin

Elektroniikan määrä kasvaa autoissa samalla kun mukaan tulee uusia näyttöjä ja tekoälytekniikkaa eleohjauksineen ja ennakoivine toimintoineen. Esimakua antaa Mercedes Benzin S-sarja, jossa kuljettajalle on tarjolle HUD-heijastusnäytöt, 3D-ratkaisut, ele- ja puheohjaukset ja takamatkustajilla kuvan täyden palvelun viihdekeskus monitoreineen. Ja lisää luvattiin alkuvuoden virtuaalisilla CES2021-messuilla.