Kasvojentunnistus tulee työmaille

Uusi kotimainen kasvojentunnistusteknologia mahdollistaa muovisista henkilökorteista luopumisen työmaille kirjautumisessa.  Se hyödyntää standardiksi muodostunutta verkkopohjaista Valttikortti-palvelua. Kokonaisuus on maailmanlaajuisesti uniikki innovaatio.

Uudessa Caracom Groupin ratkaisussa työntekijä kävelee kameran ohi suoraan työmaalle, ilman kortin lukua ja viiveitä eri alueille siirtymisessä.Samalla tiedot rekisteröityvät rakennustyömaan tai teollisuuslaitoksen hallintajärjestelmään.

Ohjelmisto vertaa reaaliajassa kameran kuvaa Valttikortin tietoihin. Uutta on, että se hakee tarvittaessa tietoja myös muista lähteistä ja tunnistaa identiteetin luotettavasti.

Kuvallinen, veronumerolla varustettu ja henkilötiedot sisältävä Valttikortti on käytännössä edellytys sille, että työntekijä pääsee kulkemaan työmaalle töihin. Työntekijän etu on se, että yhdellä rekisteröitymisellä avautuu helppo pääsy monen maan työmaille.

Kasvojentunnistuksen myönteinen ympäristövaikutus on muovikorttien tarpeen poistuminen. Ratkaisussa on huomioitu myös toukokuussa voimaan astuvan EU:n uuden tietosuoja-asetuksen kriteerit.