Teknologiateollisuus saa uuden vetäjän

Teknologiateollisuuden uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu DI Jaakko Hirvola, 58. Koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri. Hirvola aloittaa tehtävässään heinäkuun aliussa, kun nykyinen toimitusjohtaja Jorma Turunen jää pois Teknologiateollisuudesta.

Jaakko Hirvola siirtyy Teknologiateollisuuteen tilintarkastus- ja konsulttiyhtiö EY:n toimitusjohtajan paikalta. Hän on työskennellyt aiemmin liikkeenjohdon konsulttina ja johtotehtävissä EY:ssä, Capgeminillä ja Affectolla, jonka maajohtajana hän toimi ennen siirtymistään EY:lle.

”Jaakko Hirvola on teknologia-alalla tunnettu ja tunnustettu kasvun ja uudistumisen puolestapuhuja. Hän tuntee erinomaisesti teknologiateollisuuden tilanteen ja haasteet. Digitalisaation asiantuntijana hän tietää, miten nopeaa Suomen ja maailman muutos tällä hetkellä ja varsinkin tästä eteenpäin on.”sanoo Teknologiateollisuuden hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa sanoo.