Insinöörityön palkinto jaossa – kuusi ehdolla

Suomalaisen insinöörityöpalkinto 2018 -tunnustuksen saajiksi on tarjolla laajalti suomalaista huipputekniikan osaamista elektroniikasta biotekniikkaan. Mukana ovat muun muassa suomalainen piensatelliitti, hifikaiutin ja työkoneiden voimalinja sekä sähköbussi. Voittaja julkistetaan Finlandia-talolla toukokuun puolivälissä.

Tekniikan akateemiset TEK ja Tekniska Föreningen i Finland TFiF jakavat vuosittain Suomalaisen insinöörityöpalkinnon henkilölle tai työryhmälle, joka on huomattavasti edistänyt teknillistä osaamista Suomessa.Palkinto on arvoltaan 30 000 euroa.

Tänä vuonna ehdolla oli yhteensä 25 työtä, ja ns lyhemmälle shortlistalle on nyt valittu kuusi ehdokasta. Palkinnon saaja julkistetaan Finlandia-talolla Tech Day in Finland -tapahtuman yhteydessä 15.5.2018.

’’Kilpailu oli erittäin kovatasoinen ja osoitti sen, että Suomen kilpailukyky ei ainakaan jää kiinni tekniikan osaamisesta. Finaaliin valikoitui erittäin monipuolinen kattaus suomalaisia huippuinnovaatioita, joilla on jo näyttöä kaupallisesta menestyksestä’’, sanoo yksikönjohtaja Pekka Pellinen TEKistä.

Suomalainen insinöörityöpalkinnon valinnassa kiinnitetään huomiota ensisijaisesti työn merkitykseen suomalaisen teknisen osaamisen kohottamisessa ja kaupallistamisessa. Palkinto pyritään myöntämään eri vuosina erityyppisille töille eri aloilla. Nyt mukana on runsaasti elektroniikkaa ja it-osaamista, mutta myös bio- ja meriteknologiaa.

Insinöörityöpalkinto 2018, finalistit

  • Aalto-1 ja IcEye -satelliittiohjelmat
  • Genelec 8351 -kaiutin
  • Linkker-sähköbussi
  • Sulapac, biohajoava pakkausmateriaali
  • Visedon tehoelektroniikka työkoneiden sähköistämiseksi
  • Finalisti meriteollisuuden alalta, mutta ei halua vielä julkisuuteen