Nokian Risto Siilasmaalta johtamisopas

Nokian hallituksen puheenjohtaja ja F-Securen perustaja Risto Siilasmaan kirjaa ajatuksiaan Nokian muutoksista ja johtamiskeinoista tulevassa teoksessaan.  Tammen kustama Paranoidi optimisti – Näin johdin Nokiaa murroksessa -kirjan ilmestyy lokakuussa.

Tulevassa kirjassa Siilasmaa peilaa Nokian kehitystä alkaen vuodesta 2008, jolloin hän liittyi yhtiön hallitukseen, ja avaa näkemyksiään johtamisesta ja teknologiabisneksestä.

Englanninkielisen alkuteoksen kustantaa yhdysvaltalainen McGraw-Hill.

Englanninkielisen alkuteoksen kustantaa yhdysvaltalainen McGraw-Hill nimellä Transforming Nokia – The Power of Paranoid Optimism to Lead Through Colossal Change.

Siilasmaa kirjoittaa kirjan muun muassa Intelin ja Dellin toimitusjohtajien teoksissa kirjoittajana mukana olleen Catherine Fredmanin kanssa. Suomennoksen tekee Ilkka Rekiaro.

Siilasmaa kertoo tulevassa kirjassa, miten Nokia kävi lähellä tuhoa, mutta onnistui nousemaan takaisin huipulle. Tarinassa pyritään opastamaan selviytymään kriisien ja murroksen kourissa, etsimään uusia vaihtoehtoja ja pysymään valppaana jatkuvan muutoksen keskellä.

”Minulla oli kolme syytä lähteä tähän projektiin. Ensinnäkin, Nokian murroksen tarina on yksinkertaisesti niin hieno ja monimuotoinen, että se ansaitsee tulla kerrotuksi, sekä hyvässä että pahassa ”, Risto Siilasmaa kertoo Tammen tiedotteessa.

Punaisena lankana Nokian tarinan rinnalla kirjassa kulkee Siilasmaan johtamisen filosofia, paranoidi optimismi. ”Ilman optimismia ei uskalla ryhtyä isoihin muutoksiin. Kun on samalla riittävän epäluuloinen, näkee myös kaikkein huonoimmat mahdolliset vaihtoehdot ja pystyy ehkäisemään ne ennakolta. Olemalla paranoidi on varaa olla myös optimisti”, Siilasmaa kuvaa.

Risto Siilasmaa (s. 1966) on toiminut Nokian hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2012 alkaen. Yhtiön hallitukseen hänet valittiin vuonna 2008. Opiskeluaikanaan, vuonna 1988, Siilasmaa perusti tietoturvayritys F-Securen ja toimi sen ensimmäisenä toimitusjohtajana. Hän on edelleen yhtiön hallituksen puheenjohtaja.