Nokia takoi rahaa patenteilla – verkkonäkymät paranemassa

Teknologiayksikön tulos oli edelleen vahva Nokian alkuvuoden tuloksessa. Vaikka verkkoliiketoiminta oli alamaissa, yritys odottaa 5G-teknologian käyttöönoton nopeutuvan ja kiihtyvän vuoden loppua kohden.

Nokian ensimmäisen neljänneksen liikevaihto oli 4,9 miljardia euroa, kun se oli 5,4 miljardia euroa vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä. Liikevoitto (Ei-IFRS) pieneni 239 miljoonaan euroon viime vuoden 341 miljoonasta eurosta.

Rajeev Suri, Nokia. Kuva MWC2018-tilaisuudesta.

Pelkästään Nokian verkkoliiketoiminnan liikevaihto oli 4,3 miljardia euroa, mutta liikevoitto vain 43 miljoonaa euroa. Ensimmäisen neljänneksen liikevaihtoon ja kannattavuuteen vaikutti ensisijaisesti liikevaihdon lasku Pohjois-Amerikassa.

Nokia uskoo 5G-teknologian asiakaskysynnän kiihtyvän erityisesti Pohjois-Amerikassa. Yritys odottaa kaupallisten 5G-verkkojen käyttöönottojen alkavan vuoden 2018 loppua kohden.

Yhdysvaltain markkinaa tulee Nokian mukaan seuraamaan laajamittaisten kaupallisten 5G-käyttöönottojen useilla muilla maantieteellisillä alueilla vuonna 2019. Kehityksen odotetaan parantavan myös Nokian verkkopuolen asemia. 5G-teknologian käyttöönottoa edistetään tänä vuonna 100-200 miljoonan euron 5G-testauspanostuksilla.

Myös loppuvuosi pitäisi mennä verkkobisneksessä vauhdikkaammin. ’’Odotamme koko vuoden tuloksen kehittyvän vahvasti verkkoliiketoiminnan heikohkosta alkuvuodesta huolimatta’’, sanoi Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri.

Nokia Technologies -liiketoiminnan liikevaihto oli 365 miljoonaa euroa, mutta liikevoitto 274 miljoonaa euroa. Yksikkö eteni Nokian mukaan edelleen uusien patenttilisenssisopimusten sekä tavaramerkki- ja teknologialisensointisopimusten suhteen. Silti merkittäviä sopimuksia ei julkistettu ensimmäisellä neljänneksellä.

Nokia näkee mahdollisuuksia kasvattaa Nokian lisensointiliiketoimintaa edelleen.  Yritys arvioi lisenssitoiminnan jatkuvan liikevaihdon kasvavan noin kymmenen prosentin vuotuista kasvuvauhtia kolmivuotisen vuoden 2020 loppuun asti.

’’Näemme lisämahdollisuuksia älypuhelimiin liittyvässä lisensoinnissa Kiinassa, autoteollisuudessa ja tavaramerkeissä’’, sanoi toimitusjohtaja Rajeev Suri.

Päivitetty 26.4.2018