Viidessä vuodessa miljardi 5G-liittymää ja 3,5 miljardia IoT-laitetta

Verkkolaitevalmistaja Ericssonin ennusteen mukaan viiden vuoden kuluttua eli vuoteen 2023 mennessä mobiiliverkoissa toimisi 3,5 miljardia IoT-laitetta ja noin 20 prosenttia mobiiliverkkoliikenteessä kulkisi jo uusissa 5G-verkoissa.

Ennuste IoT:n eli asioiden internetin kasvusta on lähes tuplaantunut ja samalla ennustetaan 5G-mobiiliverkolle nopeaa liikkeellelähtöä. Pohjois-Amerikka olisi Ericssonin mukaan 5G-verkkoteknologian yleistymisen etunenässä.

Maailmanlaajuisesti mobiilipalvelujen tarjoajat ovat käynnistäneet jo yli 60 IoT-verkkoa, jotka toimivat osana LTE (4G) -verkkoja. Käyttökohteita on hyvin monenlaisia, esimerkiksi Pohjois-Amerikassa pääosa sovelluksista on keskittynyt logistiikkaan ja kuljetuskaluston hallinnointiin. Kiinassa IoT:n kehitys on puolestaan keskittynyt älykaupunkeihin ja älyviljelyyn.

Ericssonin mukaan kaikki merkittävimmät yhdysvaltalaiset mobiilioperaattorit ovat ilmoittaneet ottavansa käyttöön 5G-verkon tämän vuoden lopussa tai viimeistään vuoden 2019 puolessavälissä.

Ennusteen mukaan vuoteen 2023 mennessä jopa noin puolet mobiililiittymistä Pohjois-Amerikassa hyödyntää 5G-verkkoa. Koillis-Aasiassa vastaavan luvun arvioidaan olevan 34 prosenttia, Länsi-Euroopassa puolestaan 21 prosenttia.

Maailmanlaajuisesti 5G yleistyy vuodesta 2020 alkaen. Ericssonin raportin mukaan 5G-liittymien määrä ohittaa miljardin merkkipaalun vuoden 2023 loppuun mennessä, kattaen silloin noin 12 prosenttia kaikista mobiililiittymistä maailmanlaajuisesti.

”Suomi on 5G-käyttöönotossa aivan kärkikastia, sillä ensimmäiset 5G-lisenssit jaettaneen jo tänä vuonna ja verkot voidaan käynnistää heti ensi vuoden alusta”, sanoo Suomen Ericssonin toimitusjohtaja Olli Sirkka.

Myös mobiilidatan käytön ennustetaan kahdeksankertaistuvan 107 eksatavuun kuukaudessa – vastaten datamäärältään tilannetta, jossa jokainen maailman mobiilikäyttäjä suoratoistaisi kymmenen tuntia full HD -tason videota.

5G-verkkojen kehitys alkaa kaupungeista ja levittäytyy teollisuuteen

Kuten aiempien verkkouudistusten kohdalla myös 5G:n ennustetaan levittäytyvän ensin kaupunkeihin mahdollistaen kuluttajille entistä tehokkaampia mobiililaajakaistapalveluita. Varhaisia 5G-käyttökohteita ennakoidaan myös terveydenhuoltoon, valmistavaan teollisuuteen, autoteollisuuteen sekä veden, sähkön ja lämmön jakeluun.

”Vuosi 2018 on vuosi, jolloin 5G-verkkoja otetaan kaupalliseen käyttöön ja vastaavasti mobiiliverkkoja hyödyntävä IoT yleistyy laajamittaisten hankkeiden myötä. Nämä teknologiat tuovat uusia ominaisuuksia, jotka vaikuttavat ihmisten elämään ja muuttavat pysyvästi teollisuutta,” sanoo Ericssonin Networks-liiketoimintayksikön johtaja Fredrik Jejdling.

Ensimmäisen polven ainoastaan dataliikennettä tukevat 5G-laitteet Ericsson ennakoi  tulevan tarjolle kuluvan vuoden loppupuolella. Kuluttajille suunnattujen, ns. keskitaajuusaluetta hyödyntävien 5G-älypuhelinten, vuoden 2019 alkupuoliskolla ja viimeistään ensi vuoden puolessavälissä markkinoille saataneen myös korkeampia 5G-taajuuksia hyödyntäviä 5G-päätelaitteita.

Lisää: Ericsson Mobile Report (LINKKI, pdf)

Päivitetty 13.6

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2018/