Suomalaisyritys kehittää joustavia IoT-antureita

Riihimäellä toimiva Small Data Garden on mukana ensimmäisenä suomalaisyrityksenä EU:n joustavan elektroniikan SmartEEs-ohjelmassa. Tulossa on demostraationa  laastarinomainen lämpömittari sekä kirjekuoriteippi, joka lähettää verkkoon aika- ja sijaintitiedon, kun kirjekuori avataan.

Tutkimusohjelman sovelluskokeilussa yhdistyvät SDG:n IoT-asiantuntemus ja SmartEEs:n joustavan elektroniikan osaaminen. Tavoitteena on kehittää IOTSU IoT Flexi Node eli joustava langaton anturialusta, joka on optimoitu IoT-verkkoihin.

’’Näemme valtavia mahdollisuuksia alustateknologian skaalaamisessa sovelluksiin, joissa laatikoitujen IoT-laitteiden mitat olennaisesti rajoittavat tuotekehitystä’’, kertoo Timo Liukko, SDG:n hallituksen puheenjohtaja.

Yrityksen teknologiajohtaja Petri Hännisen mukaan yhteistyössä voidaan  toteuttaa uudenlaisia joustavia, langattomia IoT-alustoja vähävirtaisille pitkän kantaman LPWAN-sovelluksille.

Tutkimusohjelma SmartEEs on EU:n Horizon 2020 -rahoitukseen kuuluvan Smart Anything Everywhere –teeman hanke. Suomesta SmartEEs-hankkeessa ovat partnereina VTT:n lisäksi yhdeksän muuta tutkimuskeskusta. Niitä ovat esimerkiksi Imec Belgiasta ja Fraunhofer Saksasta.

SmartEEs on samalla myös verkosto ja markkinapaikka joustavan elektroniikan ratkaisujen kehittämiseen ja kaupallistamiseen.

SDG tekee myös  yhteistyötä Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) Riihimäen yksikön tieto- ja viestintätekniikan koulutuksen kanssa.

Kuvituskuva: Shutterstock

Lisää: Small Data Garden (LINKKI), SmartEEs  (LINKKI) ja SmartEEs-projekteja (LINKKI).

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!