Tulevaisuuden satelliitteihin korkeampia taajuuksia

Satelliittien määrän ja tarvittavien tietoliikennenopeuksien kasvaessa korkeammille taajuuksille siirtyminen on lähivuosina välttämätöntä. ESA demonstroi tulevalla testilennolla jo 75 GHz:n millimetriaaltoalueen käyttöä tuleville tietoliikennesatelliiteille. Osana hanketta mukaan tulee suomalainen satelliittialusta ja radiolähetin.

Testilennossa käytetään alle viisi kiloa painavaa CubeSat-satelliittia, joka on tarkoitus laukaista avaruuteen vuoden 2019 aikana.

Hankkeessa toteutettava satelliitti perustuu suomalaisen Reaktor Space Labin kehittämään ”Hello World”-satelliittialustaan, jonka ensilento on tänä kesänä. Satelliitin tehtävänä on lähettää ensimmäistä kertaa historiassa näin korkean taajuuden signaalia avaruudesta maan pinnalle.

”Tähän historialliseen hankkeeseen pääsy osoittaa viime vuosina Suomessa kehitetyn nanosatelliittiteknologian merkittävyyden”, kommentoi Reaktor Space Labin toimitusjohtaja Tuomas Tikka.

Signaalin kulkeutuminen eri ilmakehän kerroksien läpi on selvitettävä, ennen kuin uutta taajuusaluetta hyödyntävät tietoliikennesatelliitit voidaan suunnitella palvelemaan käyttäjiään halutulla tavalla.

W-Cube-nimiseen satelliittiin integroidaan VTT:n kehittämä kaksitaajuinen beacon-lähetin, jonka lähettämää signaalia tullaan kuuntelemaan hanketta johtavan Joanneum Researchin mittausasemalta Grazista, Itävallasta.

”VTT on ollut edelläkävijä millimetriaaltoalueen tiedesatelliittien laitekehityksessä ja toisaalta maanpäällisissä 5G-tietoliikenneradioissa. W-Cube-nanosatelliitti on hieno mahdollisuus yhdistää huippuosaaminen ensimmäisten joukossa näistä kahdesta eri sovellusalueesta”, kertoo johtaja Tauno Vähä-Heikkilä VTT:ltä.

Muita ESA:n hankkeessa mukana olevia tahoja ovat Fraunhofer IAF, LC Technologies, University of Stuttgart ja Université catholique de Louvain.

TAUSTAA: Tietoliikenneverkot siirtymässä vauhdilla avaruuteen

Viime vuosina maailmalla on julkaistu kymmeniä hankkeita uusille tietoliikennesatelliiteille ja niiden muodostamille useiden satojen, ellei jopa tuhansien satelliittien konstellaatioille eli satelliittiparville.

Julkisuudessa ovat olleet ainakin OneWeb ja SpaceX:n Starlink.  Uudenlaisilla satelliitteja käyttämällä voidaan tarjota nopeita tietoliikenneyhteyksiä harvaanasutuille alueille, lentokoneille ja laivoille.

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2018/