Aurinkokennot toimivat toukokuussa parhaiten

Suomeen saatiin kesä-heinäkuussa helleputki, mutta aurinkoenergian kannalta tuottoisimmat päivät osuivat toukokuulle. Pääkaupunkiseudulla   aurinkosähköä tuotettiin toukokuussa enemmän kuin koskaan ennen.

Toukokuu on ollut Helenillä aiemminkin aurinkoenergian keruussa paras kuukausi. Tämän vuoden toukokuussa esimerkiksi Helenin Kivikon kennoista saatiin 158 000 kilowattituntia, joka on voimalan koko historian suurin kuukausituotanto.

Kovasta auringonpaisteesta huolimatta heinäkuussa jäätiin näistä luvuista. ’’Ilmalämpötilat nousivat jo niin korkeiksi, että paneeleiden hyötysuhde laski niiden lämpenemisen vuoksi’’, selittää tapahtumaa Helenin tuotepäällikkö Krista Jaatinen.

Kivikon heinäkuun tuotantomäärä oli 140 000 kilowattituntia, joka sekin oli 13 prosenttia enemmän viime vuoden heinäkuuhun verrattuna. Kivikossa on kaikkiaan 2992 aurinkopaneeleita joista voidaan saada 850 kWp.

Lisäksi Helenillä on Suvilahdessa vuonna 2015 käyttöönotettu aurinkovoimala, jonka katolla on aurinkopaneeleita 1194 (340 kWp) ja seinillä 84 (24kWp).

Lisää: Reaaliaikanäkymät aurinkovoimaloiden tuotantoon: Kivikko (LINKKI) ja Suvilahti (LINKKI)