Ouluun arvostettu konenäköpalkinto

Oulun yliopiston professori Matti Pietikäinen saaKing-Sun Fu -palkinnon ansioistaan tekstuurianalyysin ja kasvokuvien analyysin tutkimuksessa. Koneellisen hahmontunnistuksen arvostetuin palkinto luovutetaan Pietikäiselle Pekingissä, Kiinassa 21. elokuuta ICPR-konferenssissa.

The International Association for Pattern Recognition (IAPR) eli kansainvälinen hahmontunnistusalan järjestö myöntää King-Sun Fu –palkinnon joka toinen vuosi yhdelle tieteellisesti erittäin ansioituneelle hahmontunnistusalan tutkijalle.

Matti Pietikäinen on tunnettu työstään konenäön, tekstuurianalyysin ja kasvoanalyysin tutkimuksen ja kehittämisen saralla.  Hän perusti Oulun yliopiston konenäön tutkimusryhmän ja aloitti tekoälyn opettamisen 1980-luvun alussa.

1990-luvulla hän käynnisti tekstuurianalyysin tutkimuksen Oulun yliopistossa, minkä merkittävin tulos on Local Binary Pattern (LBP) -menetelmä ja sen lukuisat muunnelmat.

Toinen laajalti siteerattu päätulos on LBP:tä hyödyntävä kasvontunnistusmenetelmä, jota sovelletaan esimerkiksi koneelliseen mikroilmeiden tunnistukseen ja huijausten estoon biometrisissä järjestelmissä. Pietikäinen on yksi viitatuimmista suomalaisista tekoälyn ja tietojenkäsittelyn tutkijoista.

Tällä hetkellä Pietikäinen työskentelee Oulun yliopiston Konenäön ja signaalianalyysin tutkimuskeskuksessa (Center for Machine Vision and Signal Analysis). Lisäksi hän toimii useissa kansainvälissä asiantuntijatehtävissä, kuten alansa johtavien lehtien toimituskunnissa ja tieteellisten kokousten järjestelyissä.

Pietikäinen on aiemmin toiminut Oulun yliopistossa tietokonetekniikan apulaisprofessorina (1986-1990), tietotekniikan professorina (1991-2017), ja Infotech Oulun tieteellisenä johtajana (1996-2017).

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran viikossa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!