Elisa vie kännykkäpuhelut 4G-verkkoon – myös Wifi-puhelut

Elisa tuo langattoman lähiverkon WiFi-puhelut suurelle osalle kuluttaja-asiakkaistaan. Samalla merkittävä osa  kuluttaja-asiakkaiden kännykkäpuheluista siirretään 4G-verkkoon VoLTE-tekniikalla. Uusilla Wifi-puheluilla päästään myös eroon uusien rakennusten sisäkuuluvuusongelmista.

Kännykän WiFi-puhelut ohjaavat puheliikenteen langattoman WiFi-verkon kautta. Asiakkaiden matkapuhelimen käyttöön päivitys ei aiheuta muutoksia.

’’Puhelimen käyttöähän nämä palvelut eivät muuta mitenkään, puhelut soitetaan ja vastaanotetaan matkapuhelimella aivan kuten tähänkin saakka, Elisan henkilöasiakasyksikön liittymäliiketoiminnan johtaja Jan Virkki muistuttaa.

Elisa oli Suomessa ensimmäinen operaattori , joka toi Wifi-puhelut asiakkaidensa käyttöön vuonna 2016. Tähän saakka teknologiaa hyödyntäviä puhelinmalleja on ollut vähän ja palvelu on pitänyt aktivoida erikseen.

’’Nyt kännykkämalleja on tullut runsaasti lisää ja siksi teemme asiakkaidemme liittymiin automaattisen päivityksen, jonka myötä asiakas voi ottaa WiFi-puhelut käyttöön oman puhelimensa asetuksista’’, Elisan Virkki kertoo.

Lisää: Elisa WLAN-puhelut (LINKKI)