Fortum tukee LoRa-verkkojen lisäksi Sigfoxia

Langattomia Sigfox-anturiverkkoja Suomessa operoiva Connected Finland ja sähköyhtiö Fortum ovat tehneet kansainvälisen yhteistyösopimuksen rakennusten IoT-älypalveluiden toteuttamisesta. Sopimus mahdollistaa Connected Finlandin edustamien Sigfox-verkkojen välityksellä useassa Euroopan maassa.

Fortumin IoT-pohjaisella SmartLiving-palvelujen avulla voidaan seurata esimerkksi rakennusten huoneistokohtaisia lämpötila- sekä ilmankosteusmittauksia.

Fortum kertoi toukokuussa hyödyntävänsä  Digitan LoRaWan-verkkoa palveluidensa ohjaamisessa. Nyt Fortum kertoo ottaneensa SmartLiving-palveluissaan käyttöön myös Sigfox-tekniikan.

SmartLiving-kohteisiin asennettavat pienet anturit pystyvät tuottamaan hyödyllistä dataa asiakkaille anturiverkon välityksellä. Kokonaisuuksiin voidaan jatkossa integroida myös palovaroittimet, vesivuotovahdit ja liiketunnistimet.

Ensimmäiset Sigfox-verkot avattiin käyttöön 2012, ja ekosysteemi toimii jo 45 maassa.’’Olemme iloisia siitä, että pääsemme hyödyntämään Sigfoxin IoT-tietoliikenneverkkoa  palvelutarjonnassamme useassa Euroopan maassa’’, sanoo Anne Salonen, Fortumilta.

IoT-verkot kiinnostavat. Viime vuoden lopulla lempääläinen Xortec tilasi 50 000 Sigfox-liittymää yhtiön valmistamiin Main-IoT-vuotovahteihin.

Connected Finland suunnittelee ja valmistaa Sigfox-päätelaitteita sekä toteuttaa IoT-pohjaisia asiakasprojekteja. Yritys on kehittänyt myös maailman ensimmäisen ainoastaan Sigfox-laitteille soveltuvan analytiikkapohjaisen palvelualustan.

Yhtiö on perustettu 2015, ja sillä on toimipisteet Espoossa ja Tallinnassa Virossa

Sigfox-verkkojen kanssa kilpailevia tekniikoita ovat Suomessa Digitan LoRa-tekniikan lisäksi Elisan, DNA:n ja Telian osin vasta demovaiheessa olevat NB-IoT- ja LTE-M-verkkotekniikat.

Lisää: Fortum vei kotiautomaation LoRaWan-verkkoon 25.5.2018  (LINKKI), sekä muut Uusiteknologia.fi:n IoT- (LINKKI), Sigfox- (LINKKI), LoRa (LINKKI), NB-IoT (LINKKI) ja LTE-M-uutiset (LINKKI)

Kuva: Fortum

Uusimmat teknologiauutiset kätevästi uutiskirjeessä – kerran kuukaudessa. (LINKKI)

LUE – UUTTA  – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/1_2018/