Suomessa kehitetään opasrobottia näkövammaisten avuksi

Näkövammaisten valkoisen kepin rinnalle espoolainen GIM Robotics kehittää uudenlaista opasrobottia. Projektille on saatu jo rahoitus kahdeksi ja puoleksi vuodeksi EU:n Eurostars-ohjelmasta, jonka lisäksi sitä rahoittavat saksalainen robotiikka-alan yritys Locomotec sekä Business Finland ja vastaava Saksan rahoittajataho.

Opasrobottiprojektin tavoitteena on kehittäjien mukaan aikaansaada käyttäjillä testattu opasrobotin prototyyppi, joka olisi jatkokehityksen jälkeen valmis vietäväksi kansainvälisille markkinoille.

Robotin kehitystyössä kerätään käyttäjänäkökulmaa näkövammaisilta valkoisen kepin ja opaskoiran käyttäjiltä. Opasrobotti on yksi uusimmista vaihtoehdoista näkövammaisen liikkumisen avuksi.

Teknisen kehityksen myötä valkoisen kepin ja opaskoiran rinnalle on tullut muitakin näkövammaisen liikkumisen apuvälineitä. Esimerkiksi älypuhelimet ja niiden navigointisovellukset ovat näkövammaiselle käyttäjälle tarpeellisia. Ne eivät kuitenkaan ole syrjäyttäneet valkoista keppiä vaan pikemminkin tukevat sen käyttöä.

Suomessa näkövammaisia on 50-60 000, joista suuri osa käyttää valkoista keppiä. Kaikki käyttäjät eivät ole sokeita, vaan joukossa on myös eri tavoin heikkonäköisiä ihmisiä.

Tänään 15.10 vietetään kansainvälistä valkoisen kepin nimikkopäivää.

Lisää: GIM Robotics (LINKKI) ja Näkövammaisten liitto (LINKKI)

Kuvituskuva: GIM Robotics