Kännykkä ohjaa Koneen hissiä

Hissiyhtiö Kone ja Rakennusvarma ovat ottaneet kännykät käyttöön kerrostalon hissien ja ovien ohjaamiseen. Klaukkalassa oleva kerrostalo on Suomen ensimmäinen, jossa on käytössä Koneen  Residential Flow -tekniikka. Sitä on kehitetty myös toimistotalojen hissien ohjaukseen.

Kone on tehnyt taustoittavaa tutkimustyötä asumisen arkea helpottavista älykkäistä digitaalisista ratkaisuista. Nyt Koneen Residential Flow:n avulla voidaan ohjata hissejä ja ulko-ovien lukituksia, esimerkiksi asukkaan älypuhelimen avulla.

’’Älytaloista ja digitaalisuudesta puhutaan nykyään paljon, mutta perustarve monien teknologioiden takana on kuitenkin arjen ja liikkumisen helppous, esimerkiksi etuoven avaaminen kauppakasseja kantaessa voi olla hankalaa”, kertoo Kone Hissit Oy:n toimitusjohtaja Karla Lindahl.

Automaattisen ulko-oven avautumisen ja hissin automatiikan lisäksi ratkaisu tuo ovikameran älypuhelimeen, jonka avulla voidaan vastaanottaa esimerkiksi jatkuvasti verkkokaupan kasvun myötä lisääntyviä tavaralähetyksiä, vaikka itse ei kotona olisikaan.

”Klaukkalan Kreivi ja sen uusi älyteknologia ovat herättäneet niin paljon positiivista kiinnostusta, että päätimme ottaa Koneen Residential Flow:n käyttöön myös sen naapuriin kesällä 2019 valmistuvaan As Oy Nurmijärven Junkkeriin, kertoo Rakennusvarman toimitusjohtaja Petri Vuokila toteaa.

Kuva: Koneen Residential Flow:n ansiosta ulko-ovi avautuu automaattisesti ja hissi odottaa valmiina alakerrassa. Hissi vie asukkaan myös hänen asuinkerrokseensa ilman erillistä napin painallusta. Asukkaan älypuhelin toimii kiinteistön avaimena.

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!