Euroopan komponenttikauppa jatkoi kasvuaan

Puolijohdekomponenttien kauppa kasvoi kolmannella vuosineljänneksellä 6,3 prosenttia, kertoo eurooppalainen komponenttikauppiaiden DMASS-yhteisö. Nopeimmin kasvoivat pienet Euroopan maat sekä Itä-Eurooppa sopimusvalmistuksineen. Pohjoismaissa kasvu oli 3,2 prosenttia.

Kulunut vuosi on osoittanut puolijohdekomponenttien jatkavan hidasta, mutta varmaa kasvuaan. Tuotteista oli jopa pulaa ja hinnankorotukset jatkuivat.  DMASS:n tilastojen mukaan heinä-syyskuussa myytiin puolijohdekomponentteja 2,3 miljardin eurolla, jossa oli kasvua 6,3 prosenttia vuoden takaiseen.

Myös koko kuluneen tammi-syyskuun myynnissä on sama 6,3 prosentin kasvu ja myynnin arvo 6,91 miljardia euroa.  Kokonaismarkkina on vielä enemmänkin, sillä DMASS:n tilastoista puuttuu 15-20 prosenttia ulkopuolisten jakelijoiden myyntiä.

Euroopan puoljohteiden komponenttikaupassa meneillään oleva vuosi on runsas kuusi prosenttia viime vuotta korkeammalla tasolla. Kuvan luvut miljardeja euroja.

Maittain ja alueittain muutokset olivat aina 41 prosentista 17 prosentin miinukseen. Suurimmista alueista ja maista Itä-Eurooppa ja Benelux johtivat markkinaa, kun taas Saksan, Itävallan, Venäjän ja Pohjoismaiden kasvuvauhti oli keskimääräistä.

”Yhdeksän kuukauden myynti osoittaa, että maat, joiden sopimusvalmistus on varsin suurta, kasvavat myös nopeammin kuin suuret Länsi-Euroopan maat’’, sanoo DMASSin puheenjohtaja Georg Steinberger. Hän toimii myös Aventin Emea-alueen markkinoinnissa.

Silti markkinoiden suurin ostaja on Saksa, jossa puolijohteita myytiin 700 miljoonalla. Italiassa myytiin tilastojen mukaan 193 miljoonalla, Britanniassa 166 miljoonalla, Ranskassa 155 miljoonalla, Itä-Euroopan eri maissa 375 miljoonalla ja Pohjoismaissa 189 miljoonalla eurolla.

Lisää: DMASS (LINKKI) ja aiemmat alueen markkinauutiset (LINKKI) ja jakelukauppa (LINKKI)

Kuvituskuva: Uusiteknologia.fi

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018