Elektroniikan komponenttikauppa supistui rajusti

Elektroniikan komponenttien jakelukauppa laski kesällä useimmissa Euroopan maissa. Erityisen paljon laskua tuli DMASS-järjestön tilastojen mukaan Nordic-alueella, jossa puolijohteita myytiin kolmannella neljänneksellä yli kymmenen prosenttia ja sähkömekaniikkaa 11,4 prosenttia vähemmän. Suomen myyntilukuja ei ole kerrottu julkisuuteen.

Puolijohteiden kauppa nousi Euroopassa rajusti

Elektroniikan puolijohdekomponenttien kauppa kasvoi alkuvuonna Euroopassa entistä vauhdikkaammin. Kasvua tuli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 22,9 prosenttia 4,08 miljardiin euroon. Samaan aikaan tarvittiin liittimiä ja muuta mekaniikkaa tosin vain prosentin verran vuoden takaista enemmän eli 1,82 miljardia euroa.

Euroopan komponenttijakelun kovin kasvu hiipui

Elektroniikkaomponenttien kaupan kiihkein kasvu hiipui alkuvuodesta jakelijajärjestö DMASS:n mukaan toisella vuosineljänneksellä. Vuoden takaiseen puolijohdemyynti kasvoi kuitenkin edelleen 33,4 prosenttia sekä passiivikomponenteissa ja sähkömekaniikassa 19.4 prosenttia.

Komponenttipula rajoitti kasvua – piiripula jatkuu 2022

Elektroniikan puolijohteiden jakelukauppa nousi Euroopassa viime vuonna 39,4 prosenttia 2,616 miljardiin euroon. Kasvu olisi voinut olla suurempaakin, mutta piiripula leikkasi osan kasvusta.  Pula piireistä jatkuu jakelijoiden DMASS-järjestön mukaan edelleen myös kuluvana vuonna.

Komponenttikauppa käy kiihkeänä – pulaa tavarasta

Elektroniikan puolijohteiden kauppa kasvoi Euroopassa kesä-syyskuun aikana komponenttipulasta huolimatta lähes 32 prosenttia viime vuoteen verrattuna.  Alan järjestön DMASS:n mukaan kasvua passiiveissa komponenteissa, liittimissä ja muissa sähkömekaanisissa tuli jopa 45 prosenttia.

Puolijohdemyynti kasvoi 25 prosenttia – komponenttipula rassaa

Euroopan puolijohteiden jakelijamarkkina kasvoi toisella vuosineljänneksellä 25,5 prosenttia 2,3 miljardiin euroon. Pohjoismaissa kasvu oli alan eurooppalaisen järjestön DMASS:n mukaan 28,4 prosenttia 180 miljoonaan euroon. Koko alaa vaivasi edelleen komponenttipula, joka rajoittaa myös koko vuoden kasvunäkymiä.

Sirupula pidätteli Euroopan puolijohdekauppaa

Euroopan puolijohteiden jakelijakauppa laski alkuvuonna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden koronan ja myös piirien saatavuusongelmien takia, kertoo jakeluyhteisö DMASS raportissaan. Viime vuoden loppuun nähden kasvua kuitenkin tuli jopa 15,6 prosenttia vaikka erityisesti autoteollisus on kärsinyt komponenttien heikosta saatavuudesta. Suomessa osapula vaikutti esimerkiksi Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaan tuotantoon.

Laskenut komponenttikauppa hakee uutta nousua – pula komponenteista

Puolijohteiden jakelijakauppa kävi Euroopassa viime vuonna koronan takia heikosti alan jakeluyhteisö DMASS:n mukaan. Myös viimeinen neljännes meni vielä miinusmerkeissä, mutta kuluvalle vuodelle ennustetaan jo parempaa, kunhan koronan vaikutukset saadaan vähenemään rokotusten edetessä.