Bosch tuo uutta paikannusta ihmiseen

Bosch Sensortec esittelee Münchenissä meneillään olevilla Electronica-messuilla uudenlaisen hybridiliikeanturin, joka tuo lisää paikannusta puettavaan elektroniikkaan kuten älykelloihin. Saksalaisyritys tuo liikeanturiin uutena sijainnin seurannan ja algoritmin, jonka ansiosta hybridiratkaisu kuluttaa perusmallista GPS:ää vähemmän virtaa.

(Electronica2018 – München) Saksalaisen autotekniikkayhtiö Boschin elektroniikkayksikkö Sendortec hyödyntää ratkaisussaan integroitua inertia-anturia GPS-paikannuksen parantamiseksi ja virrankulutuksen vähentämiseksi.  Paikannuksen lisäksi BHI160BP-anturi sisältämän 6-akselisen inertiamittausyksikön (IMU), jonka  avulla voi käsitellä myös eleiden tunnistusta ja 3D-orientaatiota.

Yhdessä satelliittipaikannuksen kanssa BHI160BP pystyy Boschin mukaan antamaan mahdollisuuden tarkkaan jalankulkijan aseman seurantaan ilman että satelliittipaikannuksen tarvitsee olla jatkuvasti päällä. Tyypilliseen GPS-ratkaisuun verrattuna uusi hybridiratkaisu kuluttaa valmistajan mukaan jopa 80 prosentia vähemmän virtaa.

Puettavan elektroniikan sovelluksissa uutuuspiiri seuraa henkilön paikkaa käyttämällä inertia-anturin käyttöön perustuvaa algoritmia Pedestrian Dead Reckoning (PDR).

Tarkkuuden ylläpitämiseksi anturiyksikön PDR-algoritmi laskee käyttäjän suhteellisen sijainnin inertialaitteista kerättyjen tietojen perusteella ja kalibroi itsensä muutaman minuutin välein satelliittipaikannuksesta saatavan absoluuttisen sijainnin avulla. Näin GPS-moduuli voidaan säilyttää lepotilassa suurimman osan ajasta ja säästää virtaa vakioratkaisuun verrattuna.

Bosch Sensortecin BHI160BP-anturi on optimoitu käytettäväksi GPS-paikannuksen kanssa, mutta sitä voidaan käyttää myös muiden esimerkiksi Wifi-paikannuksen kanssa.  Liikeanturi toimitetaan 3 x 3 x 0,95 mm:n LGA-kotelossa, joka on nastayhteensopiva saman sarjan BHI160:n kanssa. Anturi kuluttaa 1,3 mA virtaa aktiivisessa toimintatilassa. Tuote on tulossa jakeluun vielä joulukuun aikana.

Lisää: Bosch Sensortec (LINKKI), BHI160B-tuotetiedot (LINKKI). video (LINKKI, Youtube) ja jakelijat (LINKKI, valitse Eurooppa).

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018/