Uusi materiaalitekniikka siivittää Oulun yliopiston tutkimusta

Oulun yliopiston mikroelektroniikan yksikön tekemä tutkimus on ollut laajalti esillä viikon sisään. Ensin Oulun yliopiston professori Heli Jantunen sai Nokian Säätiön tunnustuspalkinnosta ja viime viikolla Oulun yliopiston tutkija Yang Bain esitteli startup-tapahtuma Slushissa uusia energian kaappaamisessa tarvittavia materiaaleja.

Uusien materiaalien parissa tehtävä tutkimus on monimutkaista, mutta niiden kautta tarjolle tulee koko Professori Jantunen tutkijoineen on uurtanut Oulun yliopistossa uraa sähkökeraamisten materiaalien kehittämisessä. Uusien valmistusmenetelmien kehittämistyö onkin keskeisessä roolissa tutkimusryhmässä, jonka tutkimustuloksia on hyödynnetty laajalti ICT-teollisuudessa.

Slushissa puhunut Oulun yliopiston tutkija Yang Bain visioi maailmasta, jossa voimme tuottaa sähköä milloin tahansa, missä tahansa ja miten tahansa. Bain on kehittänyt materiaalin, joka kerää talteen energiaa lämmöstä, liikkeestä ja valosta. Tämä energia voidaan muuttaa sähköksi, jolla voidaan paikallisesti ladata pieniä elektronisia laitteita. Samalla perinteisten paristojen tarve vähenee.

Lisää: Nokia säätiön palkinto Heli Jantuselle & kaikki aiemmin palkitut, Uusiteknologia 30.11.2018 (LINKKI), Oulun yliopiston uutinen 30.11.2018 (LINKKI) ja video energian keruuratkaisusta (LINKKI, Youtube).

Kuva: Oulun yliopisto / mikroelektroniikan yksikkö

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018