Suomalainen nanosatelliittikamera mullistaa ympäristövalvonnan

Suomalainen VTT:ssä kehitetty pienikokoinen spektrikamera on mukana marraskuun lopussa avaruuteen lähetetyssä Raktor-yrityksen Hello World-satelliittissa. Kameran reaaliaikaisen tiedon myötä voidaan esimerkiksi reagoida entistä täsmällisemmän uhkaaviin ympäristökatastrofeihin.

Suomalaisen Hello World -satelliitin kyydissä on maailman ensimmäinen pieni infrapuna-alueen hyperspektrikamera, jonka ottamien kuvien sisältämä spektridata tuo uudenlaisia keinoja ilmastonmuutoksen vaikutusten torjumiseen ja ympäristön havainnointiin. Sen avulla voidaan ennakoida esimerkiksi metsäpaloja tai ehkäistä lannoitteiden ympäristökuormitusta.

Hyperspektrikameran avulla pystytään mittaamaan esimerkiksi heijastuneen valon spektri kuvan jokaisessa pikselissä. Näin kuvauskohteista saadaan selville ominaisuuksia, joita ei voida nähdä muilla kuvausmenetelmillä. Maata kuvatessa voidaan seurata esimerkiksi hiilinielujen kehitystä, vesistöjen tilaa sekä peltojen kastelutarvetta.

VTT:n hyperspektrikamera, 2017.

Aiemmin hyperspektrikuvaus on ollut mahdollista ainoastaan isojen ja kalliiden satelliittien avulla. VTT:n kehittämä hyperspektrikamera mahtuu pienen kokonsa ansiosta nanosatelliittiin, joten avaruuteen on vihdoin mahdollista lähettää useita hyperspektrisatelliitteja.

Nykyisin laaja nanosatelliittien joukko pystyy kuvaamaan maapallon samaa kohtaa entistä useammin ja näin tarjoamaan entistä reaaliaikaisempaa tietoa maan päällä tapahtuvista muutoksista. Käänteentekevä innovaatio tulee ratkaisevalla hetkellä ilmastonmuutoksen edetessä ripeästi.

Hyperspektrikameran Saharasta ottama infrapunakuva aseteltuna Google Earth -kuvan päälle. Kuva kertoo kastelukokeiluun kuuluvien peltoalueiden kosteustilanteesta. Punainen lähikuva paljastaa maaperän kosteuden vaihtelut. Sinivihreät alueet kuvaavat kosteampaa ja keltaoranssit alueet kuivempaa aluetta.

“Kehittämämme teknologia tarjoaa entistä tarkemmat mahdollisuudet seurata esimerkiksi hiilinielujen kehitystä. Se auttaa myös optimoimaan ruoan tuotantoa ja vähentämään maatalouden ympäristökuormitusta havainnollistamalla visuaalisesti millä peltoalueilla on tarve kastelulle tai lannoittamiselle”, sanoo Anna Rissanen, kameran kehittäneen tutkimusryhmän johtaja VTT:ltä.

Reaktor Hello Worldin kyydissä olevalla kameralla on otettu kuvia jo parin viikon ajan. Ensimmäiset kuvat saatiin Saharan autiomaan yltä 2.12.2018. Ne paljastavat esimerkiksi Saharan autiomaasta maaperän kosteustasapainon.

Nanosatelliiteilla tuotetun kuvamateriaalin avulla on mahdollista saada lähes reaaliaikaista tietoa Saharan (kuvassa oikealla) maaperän kuivuudesta ja ehkäistä esimerkiksi Kalifornian maastopalojen kaltaisia massiivisia luonnonkatastrofeja”, kertoo erikoistutkija Antti Näsilä VTT:ltä.

”Uusi satelliittiteknologiamme mahdollistaa nopean reagoinnin ympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Nopeammin päivittyvä data tarjoaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia myös yrityksille sekä auttaa torjumaan ilmastonmuutoksen ja ympäristön kuormittumisen aiheuttamia riskejä”, toteaa Tuomas Tikka, Reaktor Space Labin toimitusjohtaja.

Hyperspektrikameran tekniikka

  • Reaktor Hello World -satelliitin kyydissä lentävä hyperspektrikamera toimii lähi-infrapuna-alueen aallonpituuksilla (900-1400 nm).
  • Teknologia perustuu säädettävään optiseen suodattimeen, joten kameran toimintaa voidaan ohjelmoida laukaisun jälkeen eri sovellusten tarkoituksiin, esimerkiksi mittaamaan tarkasti tiettyjä aallonpituuksia.
  • VTT on aiemmin kehittänyt maailman ensimmäisen nanosatelliittiin mahtuvan hyperspektrikameran, jonka toimivuus on jo demonstroitu vuonna 2017 laukaistussa Suomen ensimmäisessä satelliitissa Aalto-1:ssä. Aalto-1:n spektrikamera mittaa näkyvän valon aallonpituusaluetta (500 – 900 nm).
  • Nyt teknologia on kehitetty toimimaan myös infrapuna-alueella, jossa mittauskohteista on saatavilla huomattavasti enemmän tietoa kuin näkyvän valon alueella.
  • Tulevaisuudessa kameraa on mahdollista käyttää myös ulkoavaruuden tutkimiseen, muun muassa havainnoimaan asteroidien koostumusta.

Aloituskuva: VTT:n hyperspektrikamera vuodelta 2017.

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!