Rullaava kassahihna jaksaa kiinnostaa vuodesta toiseen

Jo neljännen kerran toteutettu kassahihnaa kuvaava webbikamera kiinnosti taas satoja tuhansia katsojia seuraamaan muiden suomalaisten jouluostoksia. Suorassa netti-tv-lähetyksessä kuvattiin Helsingin Prisma Kaaren kassahihnaa 8 tunnin ajan kello 16–24. Vilahtipa kamera myös kuvan koiranpentu ja tuttu jouluvieras.

Jouluhihnaksi nimetty erikoislähetys tavoitti noin 400 000 suomalaista. Hihnan katselijoista on kehittynyt poikkeuksellisen sitoutunut ja yhteisöllinen hihnaheimo. Tyypillinen hihnaheimolainen on 20–34-vuotias pääkaupunkiseudulla asuva nainen.

’’Hihna247 toteutettiin nyt ensimmäisen kerran jouluna. Hitti tästäkin tuli. Iltapäivän ruuhkatunneista huolimatta lähetyksellä oli nopeasti jo 120 000 yksittäistä katselijaa, ja määrä jatkoi kasvuaan illan kuluessa’’, S-ryhmän vähittäiskaupan kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu analysoi.

Jouluhihnan kamerassa vilahti illan aikana pariinkin otteeseen myös Joulupukki, joka oli ilmeisesti tekemässä viime hetken hankintoja.Ja kuten aikaisemmissakin lähetyksissä, myös tänä vuonna Hihna houkutteli asiakkaita loihtimaan kassahihnalle pieniä performansseja.

Somekansa riehaantui muun muassa satoja hiivapaketteja ostaneesta ”hiivamiehestä” ja Hihnalla näkyneestä 1 000 markan setelistä. Ja näkyipä hihnalla myös itse joulupukki koiranpentu kainalossaan.

Jouluhihnan lähetykset voi katsoa edelleen Facebookista (LINKKI).