Kiertotalouden materiaalien laboratoriokeskittymä Espooseen

Aalto-yliopisto, Geologian tutkimuskeskus GTK ja VTT perustavat Aalto-yliopiston kampukselle uusia kiertotalouden haasteita ratkaisevan laboratoriokeskittymän.  Circular Raw Materials Hub keskittyy epäorgaanisten materiaalien ja mineraalien tutkimushaasteisiin, joita lisää tulevaisuudessa esimerkiksi energian varastointi erilaisilla akkumateriaaleilla.

Uuden keskittymän painopisteitä ovat tulevaisuuden uudet ja muuttuvat materiaalitarpeet, materiaalien kierrätys ja talteenotto, primäärit ja sekundääriset raaka-aineet ja niiden ominaisuudet sekä EU:n kriittisten mineraalien tutkimus.  Primäärit raaka-aineet ovat luonnon materiaaleja, joita hyödynnetään ensimmäistä kertaa. Sekundääriset raaka-aineet ovat esimerkiksi primäärisen raaka-aineiden louhinnan, rikastuksen, jatkojalostuksen ja lopputuotteiden valmistuksen sivuvirtoja.

Digitaaliset tuotantotekniikat tulevat myös lähemmäksi materiaaleja, joten alueelle lisätään panoksia.

”Vahvistamme digitaalisen valmistuksen osaamistamme uudenlaisella 3D-printterillä”, sanoo VTT:n materiaalimallinnuksesta ja epäorgaanisten materiaalien kehityksestä vastaava tutkimusalueen johtaja Tarja Laitinen.

Suomen Akatemia myönsi 18. tammikuuta Aallon, GTK:n ja VTT:n muodostamalle RAMI-konsortiolle 2,1 miljoonan euron rahoituksen raaka-ainetutkimuksen tutkimusinfrastruktuurin kehittämiseen.

”Nyt hankittavalla mikroanalysaattorillamme mahdollistamme entistä tarkemman analyysin hyvin pienessä mittakaavassa. Tästä on merkittävää hyötyä tutkittaessa uusia materiaaleja ja analysoitaessa mineraaleja, joita yhteiskuntamme tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa”, sanoo GTK:n tutkimus- ja innovaatiotoiminnasta vastaava johtaja Saku Vuori.

Uusien panostusten kautta Suomi voi olla maailman kärkeä epäorgaanisten raaka-aineiden sekä kiertotalouden uusien materiaalien tutkimuksessa ja innovaatioissa. Yhteislaboratorio on tarkoitus avata lokakuussa 2019

”Tiivistyvä yhteistyö vahvistaa edelleen osaamistamme sekä uusien innovatiivisten materiaalien että materiaalien kiertotalouden alueilla”, iloitsee Aalto-professori Maarit Karppinen, joka on RawMatTERS Finland Infrastructure RAMIn vastuuhenkilö. RAMI on mukana Suomen Akatemian tutkimusinfrastruktuurien tiekartalla.

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018