MP2019: Täyssähköinen Vespa esillä moottoripyörämessuilla

Moottoripyörien myynti on kääntynyt kasvuun ensimmäistä kertaa 10 vuoteen. Kasvun odotetaan jatkuvan, ja ylimääräistä vauhtia siihen tuovat sähkökäyttöiset moottoripyörät, viestii Teknisen kaupan liitto. Kuvan Vespan tyyliset uudet mallit ovat esillä tänään Helsingissä alkaneilla MP2019-moottoripyörämessuilla.

Vuonna 2018 Suomessa rekisteröitiin yhteensä 3 284 moottoripyörää, mikä on 12,2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017. Ennen tätä käännettä alalla kärsittiin pitkään laskevista myyntiluvuista, sillä vuoden 2009 jälkeen myynti on laskenut joka vuosi.

Uuden kasvun uskotaan jatkuvan ja muuttuvan muun liikenteen tavoin tulevaisuudessa kohti sähköisiä versioita.

’’Odotamme myynnin kasvua etenkin sähkökäyttöisten laitteiden osalta, sinne on odotettavissa kiinnostavia uutuuksia, sanoo Teknisen Kaupan Liiton moottoripyöräjaoston puheenjohtaja Mikko Summa.

Kuva: Vespa Elettrica

Yksikkömäärät saattavat tietysti jäädä hänen mukaansa vielä vaatimattomiksi, sillä verotus on kova ja epäsuhteessa vastaaviin autoihin nähden.

”Uskon kuitenkin, että suosio kasvaa sitä mukaa, kun isot merkit tuovat omia mallejaan markkinoille”, Mikko Summa sanoo.

Yksi kiintoisimpia viikonlopun moottoripyörämessuilla on lähes legendaarisen Vespan täyssähköversio.

Helmikuussa myyntiin tulevaa Vespa Elettricaa hallitaan mobiilisovelluksella ja siinä on vakiovarusteena peruutusvaihde.

Pyörä kerää moottorijarrutuksen yhteydessä energiaa talteen ja on muutenkin käyttökustannuksiltaan erittäin edullinen.

Sähkövespan akkujen lataaminen täyteen kestää neljä tuntia Vespan valmistaja Piaggio on Euroopan suurin kaksipyörävalmistaja ja kaikki Vespat valmistetaan Italian Pontederassa.

Messuilla on esillä muitakin sähkömopoja ja -moottoripyöriä. Vain yksi on poissa eli Harley-Davidsonin sähköpyörä LiveWirea ei saatu messuille, koska Euroopan ainoa kappale on esillä samaan aikaan toisilla eurooppalaismessuilla.

MP 19 -messut järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 1.– 3.2.2019. Vuonna 2018 MP-messuilla vieraili 59 000 kävijää.

Lisää: Helsingin mottoripyörämessut (LINKKI), Vespa (LINKKI) ja sähkö-HD-uutiset Uusiteknologia.fi:ssä (LINKKI)

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018