Kodintekniikan kauppa kävi vilkkaana – vain kamerakauppa hyytyi

Kuluttajien luottamus talouden kasvuun edisti viime vuonna viihde-elektroniikan, kodin tietotekniikan ja hintavampien kännyköiden kauppaa, kertoo Elektroniikan Tukkukauppiaat ETK uusimmissa tilastoissaan.  Vain kuvausalue laski kännyköiden kameroiden parantuessa.

Tilastoissa televisioiden myynti kasvoi 7,7 prosenttia. Kaupallisesti tärkeimmät kokoluokat olivat 55 ja 65 tuumaa, ja niiden osuus oli 61 prosenttia koko tv-myynnin arvosta. Samaan aikaan pienempien tv-mallien osuus laski 50-tuumaisten luokassa 13 prosenttia ja 40-tuumaisten kohdalla 11 prosenttia.

Pienten 32 tuuman televisioiden myynti laski 23 prosenttia. Vuoden 2018 Black Friday -viikolla televisioita myytiin ennätysmäärä, yli 20 000 kappaletta, joten kasvua edelliseen vuoteen kertyi 35 prosenttia. Joulukauppa kävi sekin erinomaisesti, ja myynti kasvoi 11,5 prosenttia.

Kuulokkeiden ja soundbar-kaiuttimien suosio vahvassa kasvussa. Esimerkiksi television soundbar- ja soundbase-kaiuttimien myynti nousi peräti 36,4 prosenttia vuonna 2018. Tavallisten yleiskuulokkeiden oheen hankitaan myös tiettyyn tehtävään optimoituja erikoismalleja kuten urheilukuulokkeita.  Hifi- ja mobiilikuulokkeiden myynti nousi 26,4 ja tietokone- ja pelikuulokkeiden 35,4 prosenttia.

Älypuhelimia ostettiin viime vuonna 2 290 923 kappaletta, eli suunnilleen saman veran (-0,5 %) kuin vuonna 2017.  Myynnin arvo kasvoi kuitenkin 5,0 prosenttia ja puhelimien keskihinta 5,5 prosenttia. Älykelloissa kasvua mitattiin 36,5 ja tietokoneissa 3,2 prosenttia. Tablettien myynti lähti sekin hienoiseen 0,1 prosentin nousuun. Tulostinkauppa jäi 2,2 prosenttia miinukselle.

Vain kamerakauppa laski voimakkaasti. Alueen lasku jatkui 14,9 prosentin vauhtia. Ainoat nousijat olivat peilittömät järjestelmäkamerat (1,9 %). Kappalemäärissä mitattuna niiden osuus on 48,0 prosenttia kaikista järjestelmäkameroista.

Uusinta uutta on älykäs hammasharja, joka auttaa huolehtimaan suun hygieniasta. Tämä on aktivoinut ostajia siirtymään manuaalisesta harjasta sähköiseen, joissa ETK:n mukaan kasvua mitattiin 13,4 prosenttia. Jopa kännykän saa kytkettyä uusimpiin hammasharjoihin.

Lisää: ETK:n myyntitilasto 1-12/2018 (LINKKI, pdf)

Kuvituskuva: Verkkokauppa.com

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018