Wärtsilä tiivistää tutkimusta Aallon kanssa

Wärtsilä ja Aalto-yliopisto vahvistavat ja laajentavat nykyistä yhteistyötä. Wärtsilää kiinnostaa esimerkiksi kyberturvallisuus. Kumppanuussopimuksen myötä Wärtsilä toivoo yhteistyön Aalto-yliopiston kanssa ulottuvan uusille tutkimusalueille.

Wärtsilää kiinnostaa tutkimusyhteistyössä esimerkiksi kyberturvallisuus, sillä yhä enemmän ratkaisut perustuvat digitaalisiin sovelluksiin ja kumppanien ja sidosryhmien välisiin verkostoihin.

”Sen sijaan, että etsisimme keinoja, joilla voimme parantaa tietoturvaa, meidän tulisi tutkia sitä, miten voimme kasvattaa luottamusta.”, kommentoi Aalto-yliopiston professori Jarno Limnéll yhteistyösopimuksen allekirjoitusta seuranneessa tilaisuudessa. Hän toimii myös oululaisen Tosiboxin toimitusjohtajana.

Wärtsilä ja Aalto-yliopisto selvittävät myös mahdollisuuksia hyödyntää yhteisiä tiloja ja avata tarjontaa sekä Aallon kampuksella että Wärtsilän Helsinki Campuksella sekä muissakin tiloissa.

”Wärtsilän Smart Technology Hub toivottaa Aalto-yliopiston opiskelijat ja tutkijat sekä muut yliopistot ja korkeakoulut tervetulleiksi tekemään yhteistyötä ja ideoimaan yhdessä wärtsiläläisten ja muiden kumppanien kanssa Smart Technology Hubissa”, toteaa Wärtsilän teknologiajohtaja Hannu Mäntymaa.

Kuvituskuva: Wärtsilä