Bittium kasvoi tuotebisneksellä

Oululaisen Bittiumin viime vuoden liikevaihto oli 62,8 miljoonaa euroa, jossa on kasvua 21,7 prosenttia vuoden takaiseen. Yrityksen tuotepohjainen liikevaihto kasvoi selvästi, mutta niin kasvoivat myös omien tuotteiden tuotekehityskulutkin. Sen sijaan palvelutoiminnan liikevaihto laski.

Tuotebisneksen kasvuun vaikutti Bittiumin toimitusjohtaja Hannu Huttusen mukaan ennen kaikkea taktiseen tiedonsiirtoon tarkoitettujen järjestelmien sekä biosignaalien mittaamiseen ja monitorointiin tarkoitettujen tuotteiden toimitukset.

Tuotepohjaisen liikevaihdon osuus kasvoi merkittävästi ja oli 30,8 miljoonaa euroa, mikä oli 14,5 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana.

Liikevaihdon kasvun myötä yhtiön liiketulos oli 2,8 miljoonaa euroa. Liiketuloksen kasvuun vaikutti erityisesti tuotepohjaisen liikevaihdon kasvu. Sen sijaan palveluliiketoiminnan liikevaihto laski edellisvuodesta ja oli 32,1 miljoonaa euroa, mikä oli 2,8 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisvuonna vastaavana ajankohtana.

Palveluliiketoiminnan liikevaihdon laskuun vaikutti yrityksen mukaan liiketoiminnan luonteelle tyypillinen tuotekehitysprojektien alkamisten ja päättymisten vaihtelu, sekä yhtiön omat merkittävän suuret tuotekehitysprojektit, jotka kiinnittävät osaajia sisäiseen tuotekehitykseen.

Menokasvusta huolimatta Bittium jatkoi kasvavasti kehityspanostuksia omien tuotteiden ja tuotealustojen kehitykseen. 21,6 miljoonan euron tutkimuskulut olivat jo 34,4 prosenttia liikevaihdosta.

Bittium arvioi kuluvan vuoden liikevaihdon kasvavan edellisvuodesta ja liiketuloksen paranevan.

Kuvituskuva: Bittium

Tärkeimmät teknologiauutiset kätevästi myös uutiskirjeenä! Tilaa (LINKKI)

LUE – UUTTA – LUE – UUTTA – LUE – UUTTA

Uusi ammattilehti huipputekniikan kehittäjille – Lue ilmaiseksi verkosta!

https://issuu.com/uusiteknologia.fi/docs/2_2018